Osittain muistelua: Cardcaptor Sakura

Sattuipa sopivasti että tänään sataa.

Katselin tässä hiljattain pitkästä aikaa uudestaan Cardcaptor Sakuran kera ystäväni, joka minut sarjaan alun alkaen tutustuttikin vuonna 2006. Hyvä anime oli edelleenkin, ja olen pahoillani, ettei sarjaa ole koskaan nähty Suomen televisiossa (toisaalta, ennemmin olisin kokonaan ilman kuin katsoisin vaikkapa amerikkalaisten uusiksi käsikirjoittamaa ja rankasti leikkelemää tekelettä. Huomautettava lienee kai silti myös, että ensimmäinen Cardcaptor Sakura-elokuva on toki julkaistu DVD:llä suomeksi tekstitettynä ja esitetty Nelosen maksukanavilla, mutta varmaankin vain siksi että se julkaistiin Pohjoismaissa yleensä).

Kyseessä on yksi parhaimpia näkemiäni lastenohjelmia (tai ehkä kenties kaikenikäisten ohjelmia?), ja myöskin taikatyttö-animesarjoja. En tosin ole taikatyttö-genren suurkuluttaja tai erityinen fani, ja tuolloin 2006, jolloin minut Sakuraan tutustutettiin, suhtauduin genreen vielä hivenen nihkeästi ja vierastin sitä, vaikka olin sentään jo alkanut hiljalleen lämmetä yleisesti tytöille suunnattuun animeen ja mangaan (en oikein ollut kokenut siihenastisia näkemiäni teoksia omaksi jutukseni sukupuolestani huolimatta, ja ylipäätään näiden tonkiminen alkoi vasta myöhemmässä teini-iässä; mietin, että jos sen sijaan lapsuuteni tv-viihteessä olisi ollut taikatyttöjä tai edes yleensä enemmän asiallisia tyttöhahmoja, niin ehkä suhtautumiseni olisi yleisesti positiivisempaa! Mutta minkäs teet, asennettaan voi muuttaa hiljalleen, ja Cardcaptor Sakura omalta osaltaan auttoi minua siinä. Siltikin vähän haikailen että voi kunpa Sakura olisi ollut osa sitä oikeaa animaatiolapsuuttani, vaikkei siinä nykyisellään mitään vikaa olekaan).


Sarjan ensimmäinen alkutunnari. 

Cardcaptor Sakura perustuu CLAMP-tiimin sarjakuvaan, ja se on alunperin esitetty Japanissa vuosina 1998-2000. Anime käsittää kokonaisuudessaan 70-jaksoisen tv-sarjan, kaksi elokuvaa, yhden lyhytelokuvan ja kolme vain videolla julkaistua bonus-lyhärijaksoa.

(Suomessa tunnettaneen paremmin CLAMPin Magic Knight Rayearth, jonka englanninkielinen versio jopa nähtiin televisiossa SubTV:llä vuonna 2002. Mangakin saatiin julkaistua muutama vuosi sitten. Olen katsonut/vilkuillut muitakin CLAMPin sarjakuviin perustuvia animesarjoja ja -elokuvia ja lyhäreitä, jotka ovat enimmäkseen olleet ihan katsottavia, mutta harvempi on oikeasti tehnyt vaikutuksen. CLAMPin tekemiä sarjakuvia en niinkään ole lukenut, mutta pidän tiimin värikuvituksista paljon, ja Rayearth- ja Sakura-taidekirjoja olenkin onnistunut haalimaan kirjahyllyyni.)

Juoni 

Cardcaptor Sakura kertoo Sakura-nimisestä 10-vuotiaasta tytöstä, joka asuu Tomoedan kaupungissa, yhdessä isänsä ja isoveljensä kanssa. Sakuran äiti on kuollut tytön ollessa pieni, niin ettei tämä oikeastaan osaa surra, ja äiti on omalla tavallaan silti yhä läsnä perheen elämässä. Sakura on hyvin iloluontoinen ja hyvä urheilussa ja on pikkuisen ihastunut isoveljensä kaveriin. Kaikki on siis mallillaan.

Kerran eräänä päivänä ja yksin kotona ollessaan Sakura kuulee omituista ääntä kellarista, ja tutkiessaan asiaa tulee löytäneeksi salaperäisen kirjan ja ennen kuin huomaakaan, vahingossa levittäneeksi joukon omituisia kortteja jotka häipyvät kuin tuhka tuuleen. Sitten kirjan etukannesta nousee hassu pehmolelumainen ja osakanmurteella puhuva otus, joka esittelee itsensä Kerberosiksi (tuttavallisemmin Kero). Hämmentynyt Sakura kertoo, mitä on tapahtunut.

Käy ilmi, että kirja on edesmenneen Clow Reed-nimisen taikurin omaisuutta, ja Sakuran vapauttamat kortit ovat taianomaisia Clow-kortteja, joita kirjan sinetin vartijana toiminut Kero vahti, kunnes nukahti ja uinui 30 vuotta. Kero vänkää Sakuraa auttamaan karanneiden korttien keräämisessä, onhan Sakura osasyyllinen. Sakura ei ole kovin innostunut, mutta joutuu kuitenkin myöntymään, kun ensimmäinen Clow-kortti on jo aiheuttamassa harmia.

Sakura tekee sopimuksen Keron kanssa, ja niin Sakurasta tulee cardcaptor, korttien metsästäjä tai pyydystäjä, jonka tehtävänä on kerätä Clow-kortit, sillä niiden päästessä hallitsemattomasti valloilleen mellastamaan taikavoimineen maailmaa uhkaa tuho, joka Keron sanoin on pahempi kuin maapallon räjähtäminen - mutta millainen tosiasiallisesti, se selviää vasta myöhemmin.

Sakura kerää kortteja yksi kerrallaan jakso jaksolta ja ratkoo Tomoedan kaupungissa sattuvia yliluonnollisia mysteerejä joita kortit aiheuttavat, ja siihen tarvitaankin hyvää älyä ja luovuutta, siis ongelmanratkaisutaitoa - vastassa kun on kuitenkin taikavoimia! Jokaisella Clow-kortilla on oma luonne ja erityistaito, ja jotkut ovat lempeämpiä ja kesyjä, kun taas toiset ovat rajumpia ja villimpiä tapauksia. Miten saadaan nestemäinen, voimakas Watery-kortti aisoihin? Miten käy, kun Flower-kortti on pelkästä innosta hukuttamaisillaan koulun kukkasiin? Entä mitä tehdään Time-kortille, joka toistaa saman päivän uudestaan? Ja niin edespäin. Aina ei korttien taltuttaminen ole todellakaan helppoa.


Sarjan toinen alkutunnari. Henkilökohtaisesti tykkään tästä eniten. 

Puhumattakaan siitä, että helppoa olisi myöhemminkään! Ei nimittäin riitä pelkästään, että Sakura on saanut kaikki Clow-kortit kerättyä. Omituiset sattumukset Tomoedan kaupungissa jatkuvat edelleen, ja Sakura on käytännössä ainoa, joka voi tehdä asialle mitään. Kaikeksi epäonneksi taika on jostain syystä haihtumassa Clow-korteista, ja Sakura, joka on paitsi kerännyt kortit, myös ystävystynyt niiden kanssa(!), muuttaa ne yksi kerrallaan Clow-korteista Sakura-korteiksi, ja se vaatii paljon henkistä voimaa. Alkuun Sakura onkin jatkuvasti uupunut ja aneeminen korttien muuttamisesta, mutta vähitellen korttien ja Sakuran itsensä voimat vahvistuvat ja niin kaikki on taas jälleen oleva hyvin.

Sakuran tukena on Keron lisäksi tytön paras ystävä ja luokkatoveri Tomoyo, joka ihailee Sakuraa suuresti ja osaa ottaa Sakuran haasteesta kaiken ilon irti. Osin Cardcaptor Sakura onkin meta-taikatyttösarja, juuri Tomoyon ansiosta.

Tomoyo kuvaa videokamerallaan kaikki Sakuran yhteenotot Clow-korttien kanssa ja valmistaa Sakuralle jopa taisteluasuja(!!), perusteluna se, että erityisissä tilanteissa pitää pukeutua erityisesti. Näin saadaankin luonteva ja järkevä perustelu ja oikeutus taikatyttö-maneereille ja -tropeille. ;-) (Yhdessä erikoisjaksossa metavitsailu jatkuu, kun Tomoyo kuvaa videota, joka kovasti muistuttaa sarjan alkutunnaria...)

Sakuran työ korttien metsästäjänä ei suinkaan ole yksinäistä, sillä hän saa myös kilpailijan, Hongkongista kotoisin olevan pojan nimeltä Shaoran Li (nimen kirjoitusasusta voidaan käydä vääntöä, itse käytän tätä). Shaoran on kaukaista sukua Clow Reedille, ja pyrkii saamaan Clow-kortit haltuunsa, ja käy kilpaan Sakuraa vastaan. Myöhemmin kilpailun luonne kuitenkin muuttuu, ja Clow-kortit saavat jäädä...

Ajatuksia 

Hyvä ohjelma ei olisi mitään ilman monipuolisia ja hauskoja hahmoja ja sivuhahmoja, ja näiden välisiä kahinoita, ihastuksia ja vakavampiakin suhteita. Niitä Cardcaptor Sakurassa riittää lähes tulvaksi asti, ja suhteita on monenlaisia ja -muotoisia. Kaikenlaiset romanssin kukat saavat kukkia, ja rakkauden ilmentymät - ja tunteet ylipäätään - on esitetty sarjassa selkeästi mutta silti hellävaraisesti ja hahmoja kunnioittaen, liikaa alleviivaamatta ja tyrkyttämättä.

Rakkaus tuntuu ulottuvan jopa sarjan ulkopuolelle: kokonaisvaltaisesti Cardcaptor Sakurasta huokuu ja välittyy minulle sellainen fiilis, että tekijät ovat tehneet sarjaa täydestä sydämestään. Siihen on onnistuttu saamaan ihanan viaton ja turvallisen lapsuuden maailman tuntu, ja tunteet ovatkin se asian ydin, minkä ympärillä kaikki, ja koko maailma, pyörii. Mahdollinen menettämisen, epävarmuuden ja pelon tunne, ja halu auttaa ja suojella itselle rakkaita ihmisiä ovat ne, jotka saavat Sakuran toimimaan ja onnistumaan kerta toisensa jälkeen. Clow-kortit voidaan nähdä eräänlaisena metaforana tunteille, joilla on eri tasoja ja voimakkuuksia ja jotka otetaan haltuun ja joita vaalitaan. Kun Sakura saa kerättyä kaikki kortit ja vielä lopuksi muutettua ne omiksi Sakura-korteikseen, hänen taikavoimansa ovat kasvaneet, mutta hän on myös kasvanut henkisesti, ihmisenä.

Lisäksi, Sakurasta itsestään on vaikea olla pitämättä. Kaikki, siis ihan kaikki sarjan hahmot ovat enemmän tai vähemmän tykästyneet Sakuraan ja pitävät tästä kovasti, eikä se oikeastaan ole ihme: Sakura on juuri iloluontoisuutensa ja viattomuutensa takia niin yksinkertaisen söpö ja sympaattinen tyttölapsihahmo, että se herättelee minussakin katsojana suojeluvaiston fiktiivistä henkilöä kohtaan. Lisäksi Sakura ei ole taikatyttöydessään tai muutenkaan mikään "täydellinen" ja "voittamaton" hahmo, vaan ihan tavallinen tyttö, joka oikeasti ja tosissaan pelkää kummituksia! :-)

Voi Sakura, miten söpö olet ;u;
(ehkä tämä jaaritus olisi pitänyt julkaista lähempänä talvea tämän gifun takia?)

Sarja on pitkähkö ja etenee melko hitaasti, mutta toisaalta siinä ei ole puhtaita filleriepisodeja, ja ennen kaikkea aika saa kulua ja tarina kehittyä rauhassa, hahmoihin saa tutustua vähitellen ja niihin alkaa kiintyä sarjan edetessä. Tämän puolesta sarja on mielestäni verrattavissa vaikka Muumilaakson tarinoihin, sekin etenee melko hitaasti ja on vähän pitempikin...

Lopuksi

Tuolloin vähän päälle kymmenisen vuotta sitten 2006-2007, kun sarjan ensimmäisen kerran katsoin, se antoi enemmän ajateltavaa kuin olisin osannut arvatakaan, ja keskustelinkin siitä paljon ja mietiskelin asioita sen pohjalta ystäväni kanssa, siksikin sarja on henkilökohtaisesti melko tärkeä itselleni. Nyt kun sarja tuli katsottua uudestaan pidemmän ajan jälkeen, se oli vielä lämminhenkisempi kuin muistin.

Nyttemmin Cardcaptor Sakura on tullut uudestaan ajankohtaiseksi, sillä CLAMP palasi jatkamaan sarjakuvan tarinaa viime vuonna, ja näin ollen animekin on saamassa jatkoa ensi vuonna, ja aivan lähiaikoina, vajaan parin viikon päästä, julkaistaan asiaan oletettavasti jossain määrin liittyvä OVA-jakso. (Linkki trailerivideoon tässä, saattaapi sisältää spoilerin tapaista niille joille CCS ei ole tuttu.) On liikuttavaa, että CLAMP ja vanhan animesarjan keskeisimmät tekijät ovat palanneet projektin pariin, mutta silti vähäsen arveluttaa, miltä Cardcaptor Sakura 2010-luvulla mahtaa näyttää ja tuntua. (Vanha sarja tehtiin aikoinaan vielä selluloidikalvoilla ja oli sillä[kin] saralla aivan huippu. Digikalvoanimaatio on nykyaikaa ja -tekniikkaa, ja vaikka se onkin "vain" tekniikkaa, niin silläkin on oma vaikutuksensa sarjan tunnelmaan ja fiilikseen, näin mietin.) Aikanaan selviää, toivotaan parasta. Varmasti aion ainakin tsekata.