lauantai 16. elokuuta 2014

Vuosi blogijaarittelua täynnä, vai...? :D...

Sunnuntaina 17.8. tulee vuosi tädin ensimmäisestä blogijaarituksesta. Julkaistuja tekstejä perusjaarituksesta juttuesittelyihin, nillityksiin ja vilkaisuihin on kertynyt 21 kpl. Synttärin kunniaksi lyhyt katsausjaaritus sekä blogin taustakuvan ja faviconin pienimuotoinen päivitys.

Mitä tässä vuoden kuluessa on tapahtunut? No, eipä sanottavammin juuri mitään, kai. :D

Blögäämiseni on ollut hitaammanlaista sorttia, mutta siihen nähden olen ollut tyytyväinen julkaisemiini juttuihin (eli olen korjaillut niitä varsin vähän jälkikäteen ;D), joistakin myönnän olevani jopa vähän ylpeä. Olen saanut kirjoitettua vähän kaikesta, mutta toisaalta tuntuu, etten ole vielä kunnolla ns. revitellyt juuri mistään aihepiiristä. :D Tosin blogini ei pyrikään olemaan mikään räväkkä ja tiheään päivittyvä revittelyblogi. Vaan mitä sanoo tunnistelista? Sitä tosin on tullut rukattua muutamia kertoja. Mutta selkeästi näkee, että muumit ovat kyllä tavalla tai toisella päätyneet jaaritusten aiheiksi useamman kerran, ja näin olin aloitusblogauksessani uumoillutkin. ;-) Videoitakin on tullut ihan mukavasti upotettua.

Ja animaatio-GIFejäkin on tullut pistettyä.

Calimero-jaaritus on tällä hetkellä ylivoimaisesti blogin suosituin teksti, luulenpa sen johtuvan siitä ettei kukaan muu ole kyseisestä animaatiosarjasta mitään pitempää tekstiä tainnut kirjoittaakaan internetissä.

Miltä sitten blogin tulevaisuus näyttää?

Paljastan, että blogiluonnoksia on tällä hetkellä tekeillä lähemmäs 40 kappaletta, eli reilusti yli sen määrän, mitä on jo valmiina ja julkaistu. Osa luonnoksista olisi lähes julkaisuvalmiita tekstejä, joista kuitenkin puuttuu vielä jotain pientä (lähinnä kuvitusta tai vastaavaa) tai vihoviimeistä viimeistelyä, osa on vain tynkiä jotka olen sysännyt alulle kun on pälkähtänyt että hei tästä aiheesta voisin kirjoittaa jotain, laitanpa sen luonnoksena muistiin ettei vaan unohdu niin kirjoitan sen loppuun sitten kun jaksan paneutua asiaan paremmin, ja osa sellaisia että epäilen viitsinkö sittenkään hioa niitä valmiiksi (ja sitten on tietysti vielä jutut jotka eivät ole vielä päätyneet edes aluntyngiksi :D).

Olen omasta puolestani lievästi hämmentynyt etten ole saanut aikaiseksi kirjoittaa vielä mitään
pidempää ja syvällisempää tekstiä esim. erinäisistä pikkuponipiirretyistä...

Joka tapauksessa voin siis sanoa että jaarituksia on tulossa vielä paljon lisää - joskus, mutta milloin ja kuinka nopeasti; se on kokonaan toinen kysymys, johon en vastaa, koska olen tehnyt ja teen jatkossakin blogia täysin omaehtoisesti silloin kun huvittaa. Mitään en lupaa, kuten en luvannut blogia aloittaessanikaan; muuta kuin että päivitän sitä vain jos ja kun jotain valmista ja julkaisukelpoista on saatu aikaiseksi ja kasaan. Onneksi (tai juuri siksi) blogin tunnettavuuden ja suosion kasvu ovat olleet hyvin hyvin maltillisia; ne korreloivat täydellisesti oman aktiivisuuteni kanssa. :D

(Tulipa tästäkin synttärijaarituksesta aika tynkä, vaikka heitin sekaan pari täytekuvaa. :-))

sunnuntai 3. elokuuta 2014

Elokuun alussa

Vaikkei blogini varsinaisesti keskitykään maailman- tai minkään muunkaan menon uutisointiin, levitetään nyt vähän ajankohtaisia ilonaiheita television ja elokuvan puolelta.

Tänä aamuna kun heräsin ja avasin lehden tarkistaakseni että telkkarin ohjelmat tulevat kuten pitääkin, huomasin että Katti kaiken tietää! on loppunut Maikkarilla ja sen tilalle ovat tulleet aiemmin tv-mainoksissa vilahtaneet ja noteeraamani Sanrio-lastenanimet Hunajapupuset sekä Hello Kitty - onnistu kanssani! Tämä takaa sen, että Maikkarin viikonloppuaamujen lastenohjelmisto tarjoaa edelleen mielenkiintoisia vaihtoehtoja Ylen tarjonnalle. (Vaikka nämä mainitut sarjat löytyvätkin Maikkarin nettikatsomosta, niin kuitenkin jostain kumman syystä ne ovat maksullisella puolella, eli ilmaiseksi näkee kai sitten vain livenä töllöstä...? :P Ihmettelen jälleen logiikkaa. Mutta joka tapauksessa; televisiossani on nyt n. 20 minuttia enemmän animea! ;D) (Tilannepäivitys-lisäys 9.9.2014: Kappas vaan, Hunajapupuset alkoivatkin näkyä nettiselaimessa heti kun poistin Adblockin käytöstä sivustolla. :DP Hello Kitty sen sijaan ei näy vieläkään vaikka se on listattu maksuttomissa ohjelmissa. Lisäyksen lisäys joskus vielä myöhemmin syyskuussa: nyt näkyy Hello Kittykin nettikatsomossa, jee. \o/)

Nelonen puolestaan uusi My Little Pony: Ystävyyden taikaan ensimmäisen tuotantokauden viime keväänä (FOXilla tuo on toki pyörinyt lähes jatkuvalla luupilla ja pyörii edelleenkin, mutta kyseisen kanavan kuvanlaatu näyttää silmiini heikommalta) ja kesäksi ponit jäivät tauolle. Olen tässä tuumaillut jatkuvatkohan poniuusinnat ja milloin, ja netistä ohjelmatietoja muuten pläräillessäni muutama päivä takaperin huomasin sattumalta, että kyllä ponit palaavat ruutuun arkiaamujen iloksi toisen tuottiksen uusinnoilla, tämä tapahtuu maanantaina 11. päivänä tätä kuluvaa kuuta (kirjoitan tämän muistiin lähinnä itseäni varten koska hommasin talouteeni tallentavan digiboksin vasta jonkin aikaa sitten ja nyt vasta kykenen taltioimaan tällaisia telkkuohjelmia kuten näitä uusponeja :P).

Lokakuussa leffateattereihin tulevan uuden muumianimaation Muumit Rivieralla traileri julkaistiin muutama päivä sitten. Innokkaimmat muumifanit lienevät trailerin jo nähneet, mutta upotanpa silti videon blogiini pällisteltäväksi. Tädin silmiä miellyttää. Pelkkä leffauutinen aikoinaan oli hyvin kiinnostavan kuuloinen uutinen, mutta nyt voi sanoa varmasti, että elokuva tulee näyttämään hyvältä.