lauantai 8. huhtikuuta 2017

Paratiisin vapaat linnut


Värikylläinen elokuva kertoo tarinan mustarastaasta, joka kerran eräänä iltana lentää keisarin palatsiin tutkimaan paikkoja ja päätyy siellä katselemaan kultahäkissä elävän ihmeellisen, olomuotoaan muuttavan, lähes jumalallisen linnun lumoavaa tanssia keisarille.


Seuraavana päivänä mustarastas katselee kateellisena kuvajaistansa lammesta; se haluaisi tulla yhtä kauniiksi ja samanlaiseksi kuin palatsin lintu ja tehdä itsekin vaikutuksen keisariin. Sen olemus on kuitenkin vaatimaton jumallinnun rinnalla, ja niinpä se alkaa kerätä aineksia muuntautumista varten.

Lintu koristelee itseään kukilla, marjoilla ja hedelmillä ja muilta linnuilta varastetuilla sulilla, ja harjoiteltuaan ensin kovasti omaa esitystään mustarastas saapuu lopulta keisarin eteen.

 
Alku on hankala, eikä valepukukaan meinaa pysyä kuosissa, mutta lintu tekee parhaansa ja kumartaa lopuksi. Esitys ei kuitenkaan ole lainkaan herättänyt ihastusta, vaan kömpelöhkö tanssi tulkitaan päinvastoin pilkanteoksi. Rastas vangitaan ja suljetaan puiseen häkkiin palatsin ulkopuolelle.


Myrskytuuli riepottelee häkkiä niin että se putoaa ja hajoaa. Sadekin piiskaa päälle, mutta sen jälkeen rastas tajuaa olevansa vapaa.

 
Se palaa kotimetsäänsä ja muutenkin huomaa, miten erilaisia ja kauniita kaikki tavalliset linnut itse asiassa ovat - ja ne ovat kaikki vapaita, toisin kuin palatsissa vankina elävä jumallintu.

 

Aivan lopuksi mustarastas kutsuu kaikki linnut yhtymään sen kanssa niiden omaan ilon ja vapauden tanssiin.



Intialalaissyntyisen Ishu Patelin 15 ja vajaa puoli minuuttia pitkä, sanaton lyhytelokuva Paratiisi (tai Paratiisilintu, eng. Paradise) vuodelta 1984 on yksi lapsuuteni kadonneita ja tällä vuosituhannella uudelleen löytämiäni animaatioita. Itse asiassa löysin sen uudestaan melkein vain sattumalta, kun kerran sain käsiini John Halasin kirjoittaman Masters of Animation-kirjan, jossa esitellään yksittäisiä animaation tekijöitä ja heidän teoksiaan, ja Ishu Patelista kertova kappale kiinnitti huomioni erityisesti, ja sain tietää, mitä minun tarkalleen kuuluisi etsiä. Elokuvan on tuottanut National Film Board of Canada (lyh. NFB), jonka animaatioita YLE on esittänyt jonkun verran viime vuosituhannella, nykyään ei kai enää pahemmin. Elokuva oli ehdolla lyhytanimaatio-Oscarin saajaksi 1985, ja se on mm. voittanut Berliinin Hopeisen karhun.



Paratiisi on hyvin kaunis elokuva, yksinkertainen ja opettavainen tarina on kuvitettu häikäisevästi. Yllämainitun värikylläisyyden ja tarkkojen yksityiskohtien lisäksi maininnan ansaitsee myös tekniikka, jolla tumma, ääriviivoiltaan kirjaimellisesti säkenöivä palatsi on tehty. Valitettavasti animaation kauneus ei pääse oikeuksiinsa löytämissäni digitaalisissa ripeissä (ja siksi en voi tarjota korkealaatuisia ruutukaappauksia blogissanikaan). NFB itsekin on julkaissut elokuvan YouTubessa muuten hyvällä laadulla, mutta video on todella ikävästi croppautunut reunoiltaan joko epähuomiossa tai tarkoituksella, eikä sen katsomisesta oikein voi nauttia (tämä on kuvasuhteeltaan oikea ja siksi parempi).

Jossei elokuva ehkä muuten ole tuttu ja tunnettu, niin siinä käytetty musiikki sen sijaan saattaapi olla; jumallinnun tanssia säestää James Lastin säveltämä ja Gheorghe Zamfirin esittämä ikivihreä, tai ehkä kuolematon panhuilukappale The lonely shepherd.

Animaatio lumoaa vieläkin ja musiikki aiheuttaa minulle edelleen värinöitä.

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Ani-tädin muumifanituksen historiaa, ynnä muuta

Kuvituskuva.

Olen maininnut muumit blogissani useamman kerran, mutta enpäs vieläkään ole kunnolla avannut omaa henkilökohtaista suhdettani muumeihin ja näiden maailmaan (tai ehkä oikeammin sanottuna maailmoihin). Tässä jaarituksessa voisin vähän käydä läpi omaa historiaa ja miten muumit siihen lomittuvat.

Mistä lähtien olen tiennyt ja tuntenut muumit? Tähän kysymykseen on helppo vastata. Olen itse 1980-luvun puolivälin tuote ja siis vähän hahmottanut jo maailmaa ennen 1990-lukua. Perheenjäsenten nauhoittamilla VHS-kaseteilla on muutama pätkä siitä vanhasta puolalaisesta muumianimaatiosarjasta, ja kotoa löytyi myös Muumiperheen tarina-kokoomakirja joka sisälsi teokset Taikatalvi, Muumipappa ja meri ja Muumilaakson marraskuu. En tietenkään itse osannut lukea vielä tuolloin, mutta muistan että minulle yritettiin lukea Taikatalvea joskus, vaan ehkä en osannut antaa sille niin suurta arvoa noin nuorella iällä. Muistan kuitenkin lehteilleeni kirjan sivuja ja katselleeni Tove Janssonin kuvituksia. Kirjastossa oli myös kuvakirjoja joiden kuvituksena oli käytetty sekä puolalaista animaatiota että Janssonin alkuperäispiirroksia.

Tämä löytyi Ani-tädin lapsuudenkodista.
Pari jaksoa näitä puolalaisia muumeja löytyy kasetille nauhoitettuna, ja itse asiassa ihan
hiljattain sain käsiini juuri tällaisen kirjasen (vuodelta 1987), joita kirjastossa oli lapsuudessani.


Muumit siis olivat minulle jo vähän tuttuja entuudestaan ennen 1990-lukua ja japanilaista Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaa. Kuitenkin kyseisellä sarjalla on ollut valtava merkitys ja osa minunkin lapsuudessani, ei käy kieltäminen, ja tuolloinhan se suurin, tähänkin hetkeen jatkunut enemmän tai vähemmän kaupallinen muumibuumi ja eräänlainen muumien täydellinen "popularisoituminen"* alkoi. Oli muumikrääsää jos jonkinmoista, animaatiosarjan ja koti- ja mummolassanauhoitettujen VHS-kasettien lisäksi jonkinmoinen osa elämässäni on ollut myös tuon buumin aikaisella Muumi-lehdellä jota tilattiin minulle maaliskuusta 1994 tammikuuhun 1999 asti. Tuosta lehdestä voisinkin ehkä joskus kirjoittaa erillisen jaarituksen ja juttujen skannailukin on vähän ajatuksissa.
Valikoin satunnaisen lehden blogikuvitukseksi. Ilkka Ruokolan
piirtämät kansikuvat ja  sarjakuvat olivat lehden parhautta.


Mutta palataan kirjastoon. Ani-täti vietiin sinne siis jo hyvin varhaisella iällä, ja tottakai tongin sieltä kaikkea kun ei vielä täysin oltu kotitietokoneajassa. Janssonin sisarusten muumi-sanomalehtisarjakuvat olivat kirjaston lasten- ja nuortenosastolla ja muistan että kouluiässä lueskelin sarjakuvia varsin luontevasti Muumilaakson tarinoiden katsomisen ja Muumi-lehden lukemisen ohessa. Vaikka näin myöhemmällä iällä sarjakuvia uudestaan lukeneena huomaankin sen, että sarjakuvat ovat aikuiseen makuun tehtyjä ja ymmärrän paremmin kulttuurilliset, syvälliset ja satiiriset vivahteet, se ei muuta lapsuuden lukukokemusta, josta parhaiten muistan hahmojen keskinäiset nokittelut ja Muumipeikon ja Niiskuneidin mustasukkaisuusdraamat, tottakai. :D
Nyttemmin alkuperäisiä sarjakuvia on julkaistu uudelleen
kovakantisina, niitäkin olen haalinut kirjahyllyyni.

Niitä varsinaisia muumikirjojakin lueskelin kouluikäisenä, mutta kesti vähän ja aika paljonkin kauemmin, että sain ne kaikki luetuksi: Muumilaakson marraskuun luin vasta yläasteella ja Muumipapan ja meren vielä myöhemmin nuorella aikuisiällä. :DP Muistan kyseisestä kirjasta, että koin sen jotenkin levottomaksi ja ahdistavaksi, mutta voi olla, etten vain ymmärtänyt sitä kunnolla. Toisaalta, haittaako se? Ehkä voin suhtautua kyseiseen teokseen kirjallisena taideteoksena, jota en ehkä koskaan voikaan "täydellisesti" ymmärtää. Ja ehkäpä voisin lukea kirjan taas joskus uudestaan, niin kuin kaikki muutkin muumikirjat - liiaksi en niitä ole lukenut, en edes minä.
Tämä on ehkä suosikkini kaikista Tove Janssonin alkuperäisistä muumikirja-
kuvituksista; haaveksiva Muumipeikko kirjasta "Vaarallinen juhannus".

Niin ikään kirjasto tarjosi VHS-kasettipuolella kiintoisaa tavaraa; Tove Janssonin muumikuvakirjoihin perustuvat ruotsalaiset Kuka lohduttaisi nyytiä?- ja Kuinkas sitten kävikään?-animaatioelokuvat (vuosilta 1979 ja 1993) olivat itseni ja muidenkin perheenjäsenteni suosiossa ja siten lainassa aina toisinaan. (Onnekseni olen saanut haalittua molemmat animaatiot kokoelmaani, nykypäivänä niitä ei enää mistään löydä. Nämähän on kyllä myös DVD:llä julkaistu.)

Kova juttu lähipiirissäni oli myöskin vuoden 1973 Muumi-joulukalenteri, joka esitettiin televisiossa vuonna 1994. Sehän oli siis ruotsalainen, muumipukuisten näyttelijöiden esittämä sarja, ja vaikka yleensä pidän animaatioista, tähän joulukalenterisarjaan oli jotenkin onnistuttu saamaan jos mahdollista ehkä vielä animaatiotakin kiehtovampi, ainutlaatuisen mukaansatempaava tunnelma. Jaksoja tuli nauhoiteltua kasetille, joka on vuosien ja monen joulun saatossa kulutettu lähes puhki. (Saisi muuten tulla uusintana tämä, tai jonkinmoisena julkaisuna!)
Otin kuvan YouTube-videosta.
Kiinnostukseni muumeihin kuten muihinkin "lapsuuteni" juttuihin kuitenkin vähän lopahti teini-iässä, mutta se virisi uudelleen joskus varhaisaikuisuudessa ja on jatkunut enemmän tai vähemmän "kroonisena". Tottakai koen vähäistä kyynistymistä kaikkea ja myös muumeja kohtaan, mutta ei fanitus vain totaalisesti lakkaa. Ja muumifanitus on viime vuosina enimmäkseen ollut teosten ja tulkintojen omaa henkilökohtaista tulkintaa ja analysointia, mistä myös saatan kirjoittaa jotain seikkaperäisempää myöhemmin tai sitten en. Tiivistetysti voin sanoa olevani muumien suhteen "kaikkiruokainen", olen kiinnostunut niin alkuperäisistä kirjoista kuin sarjakuvista, animaatioista, musiikkiteoksista, peleistä ja kaikista muumien inspiroimista taidemuodoista mitä nyt voikaan keksiä. Tietenkään unohtamatta fanien tuotoksia.

Itse koen, että muumihahmoja on yllättävän vaikea piirtää, yrittipä sitten mukailla
ja jäljitellä Janssonien piirroksia, animaatioiden tyyliä tai piirtää omasta päästään.
Tästä vuoden 2008 A5-ruutuvihkopiirroksestani pidän kuitenkin jonkin verran.

Olennaista on kai mainita suosikkihahmonsa. Jo pikkutyttönä ihastuin Muumilaakson tarinoita-sarjan Niiskuun (liekö vaikuttimena ollut sitten Samuli Edelmannin ääni pelkästään vaiko jotain muutakin). Huonoja muumihahmoja ei olekaan, mutta kokonaisvaltaisesti paras hahmo on kuitenkin Muumipeikko itse. Muumipeikko on hyvin tunteellinen taiteilijasielu, avoin ja hyväuskoinen hahmo, kiltti ja vähän ressukka, joka ei osaa sanoa ei ja on tietoinen siitä. Symppaan hahmoa kovasti tässä sanomalehtisarjakuvan tarinassa, missä Muumipeikko on hyvyyttään majoittanut taloonsa ties mitä sukulaisia ja vieraita, lopulta jopa hattivatteja, ja porukkaa on niin paljon, ettei peikko itse mahdu enää asumaan talossaan vaan joutuu nukkumaan ulkona riippumatossa.
Vain yksi esimerkki siitä valtavasta tunteiden kirjosta, joita muumit ilmentävät
Myös Erna Tauron säveltämä ja Tove Janssonin itsensä sanoittama Muumipeikon laulu kuvaa hahmoa hyvin. (Linkin versio laulusta on vuoden 2005 Moomin Voices-levyltä.)

.....

Kuten kirjoitin edellisessä kommentissani Muumilaakson tarinoiden uudelleen dubbaamisesta, koen kaikesta huolimatta hetkittäin kyllästymistä ja ähkyn kaltaista muumeja kohtaan, siksi uudet jutut ovat pääsääntöisesti tervetulleita asioita (ja onnekseni olen kiinnostunut monista muistakin asioista niin muumeista tulee otettua taukoa luonnostaan ;>). Riviera-elokuvan jälkeen oli tiedossa, että muumeista oltaisiin tekemässä uusi animaatiosarja jossain vaiheessa. Tietooni tulleet huhut olivat epämääräisiä tuolloin, mutta nyt tiedossa on, että kyseessä on selvästi ihan uusi juttu, joka ei liity Riviera-elokuvaan eikä puolamuumeihin (vaikka puolamuumeista ollaankin taas tämän vuoden jouluksi koostamassa elokuvaa teatterilevitykseen). Lievästi ajankohtaista asiaa siis! Ja saattaa ehkä mennä hitusen mainostuksen puolelle, mutta menköön.

Uusi muumisarja tullaan tekemään kotimaisin ja brittiläisin yhteisvoimin, näillä näkymin ensimmäiset jaksot valmistuvat vuoden 2019 aluksi. Muumifaneillekin on annettu mahdollisuus osallistua tämän kuun alussa julistetun Indiegogo-joukkorahoituskampanjan kautta. Kampanja on käynnissä huhtikuun alkupuolelle asti (päivitys 3.4.2017: kampanja-aikaa on pidennetty kahdella viikolla, huhtikuun 22. päivään asti) ja sen tavoitteena on kerätä 200 000 dollaria sarjan visuaaliseen kehitystyöhön. (Homma vaikuttaa sen verran hyvältä ja kiinnostavalta, etten kauaa epäröinyt projektin tukemista, ja tämä voi olla ainoa - tai ainakin melko harvinainen - tilaisuus tukea muumianimaatiota elämäni aikana, joten kannoinpa minäkin korteni kekoon.) Muumien yksi merkittävä vahvuus on aina ollut tietynlainen uusiutumiskyky, ja toisaalta pysyminen samanlaisena ja näiden välillä tasapainoilu (sen vuoksi tarinat ja hahmot kiinnostavat edelleen), ja siksi myös uusille muumitulkinnoille ja erityisesti animaatioille on aina tilaa! ;-)

 *Muumien popularisoitumisella tarkoitan sitä, että muumihahmot tunnetaan kotimaassamme varsin hyvin, juurikin japanilaisen animaatiosarjan ansiosta. Vaikka se onkin ilahduttavaa, sillä on myös kääntöpuolensa; minusta tuntuu, että alkuperäiset muumiteokset ovat jääneet vähemmälle huomiolle, ja että nykyään niitä arvostetaan jopa enemmän ulkomailla kuin täällä meillä, vaikka nimenomaan niistä Tove Janssonin alkuperäisistä muumikirjoista ja sarjakuvista meidän kuuluisi olla ylpeitä, eikä pönöttää pelkästään japanilaisen animaation äärellä, niin hyvä kuin se muumitulkintana onkin. En tiedä onko "popularisoituminen" oikea sana tässä yhteydessä, kun muumit ovat olleet framilla jopa hyvinkin ennen 1990-lukuakin, mutta parempaa sanaa en keksinyt. Mutta ehkä jatkan aiheesta edelleen siinä tulevassa alkuperäisteoksia ja niiden tulkintaversioita käsittelevässä yleistekstissäni sitten joskus...

tiistai 21. helmikuuta 2017

Ajatuksia Muumilaakson tarinoiden uusiodubbauksesta

Olen vähän viiveellä liikkeellä, joten ehkä ketään ei enää kiinnosta, mutta kirjoitin ja julkaisen tämän jaarituksen silti. :D

Viime kuussa kaverini selaili Iltalehteä ja luki ääneen otsikon että muumit laitetaan HD:ksi ja ne dubataan uudestaan. Ensireaktio: mitä?! Ja käy ilmi, että tämä tapahtuu MTV3:n toimesta. "Jaa, no ei siinä sitten mitään."

Se on aiemminkin menneinä vuosina nähty, että kun YLEn aikoinaan suomeksi dubbaamia tai dubbauttamia lastenohjelma-animaatiosarjoja on mennyt Maikkarin tai Nelosen maksukanavien ohjelmistoihin, niihin on monesti tehty dubbaukset uudestaan. Jos siis myös Muumilaakson tarinoita-sarja menee Maikkarille, niin on ihan järkeenkäypää että sarja dubataan uusiksi siinäkin tapauksessa. Minulla ei ole tietoa siitä, kuinka pitkäkestoisen diilin Maikkari on tehnyt muumien esitysoikeuksista, mutta voidaan olettaa, että ihan hetkeen ei YLEn vanhaa muumidubbia tulla näkemään taikka kuulemaan televisiossa.

Itse asiassa tämän "lopun" alku saattoi olla olemassa jo paljon aiemmin, eri asia on, huomasiko sitä kukaan. Eräs juttu televisiossa kiinnitti huomioni kesällä 2014. YLEn TV2:lla pyöri Muumilaakson tarinoita-mainos. Siinä oli jotain, joka sai minut taltioimaan kyseisen pätkän muistoksi. Pahoittelen perunalaatua, mutta kyllä siitä selvän saanee.



... en tiedä, mutta minulle tuli jotenkin kaihoisa fiilis tästä. Voin tietenkin olla jälkinostalgikko, mutta mainoksen sanallinen ilmaisu niin jotenkin henkii osittain sen suuntaista viestiä, kun erityisesti hihkutetaan sarjan alkavan "ihan alusta" jne., että tuntuuhan tämä vähän kuin jäähyväiskierrokselta. Ja kun asiaa tarkastellaan näin jälkikäteen niin: Muumilaakson tarinoita ei ole näkynyt televisiossa tuon kyseisen esityksen jälkeen, ja viime syksynä totesinkin ystävälleni, että muumithan ovat olleet poissa televisiosta kohta kaksi vuotta. Eipäs missään mediassa ole taidettu uutisoida tyyliin että "Muumilaakson tarinoita näytetään viimeistä kertaa televisiossa!", vai onko?

Kun japanimuumeja ei ole viime aikoina näkynyt, niin olen tullut ajatelleeksi, että ehkä ne on nyt "haudattu" tältä erää pysyvästi, ja pitäisin erittäin suotavana, että muumien tekijänoikeuksien haltija Moomin Characters Oy keskittyisikin enemmän muihin muumiprojekteihinsa ja jatkaisi edelleenkin alkuperäisteosten (kirjojen ja sarjakuvien) promoamista ja esilletuontia, sitä kun tuskin liikaa tapahtuu. Jotain tällaista aloin toivoa - katsokaas kun minusta välillä tuntuu että muumit ovat ehkä vähän liikaakin ikonisoituneet juuri tähän japanilaiseen animaatiosarjaan, niin hyvä kuin se omana teoksenaan ja muumitulkintana onkin.*

Nyt siis reilun kahden vuoden jälkeen Maikkari on tuonut meille japanimuumit takaisin ruutuun - tai siis sinne johonkin maksulliseen C More-suoratoistopalveluunsa. Olin ohjelmaopasta selaillessani näkevinäni että Juniori-kanavallakin uusiodubatut muumit ovat jo aloittaneet pyörimisensä. Ymmärtääkseni uusiodubattu Muumilaakson tarinoita on myös tulossa jopa ihan normi-maikkarin viikonloppujen lastenohjelmistoon joskus myöhemmin tänä keväänä. Sitä odotellessa! :>

Uusiodubbauksen uutisoimisen myötä on lööppilehdistön yleisöpalstoilla ajankuluksi leikitelty ajatuksella, keitä uudet ääninäyttelijät voisivat olla. Vaikka itsekin joskus leikittelen dubbausajatuksilla (esim. joidenkin animesarjojen kanssa), en oikeastaan viitsinyt ruveta arvuuttelemaan muumihahmojen uusia ääninäyttelijöitä kovinkaan vakavasti tai vitsinäkään. Ainoa selvempi visio mikä mieleeni juolahti oli se, että Katja Aakkula voisi olla aika hauska revittelemässä joinakin harvemmin tavattujen sivuhahmojen ääninä. Mutta muuten jätin fantasioinnit sikseen aika nopeaan. Muumihahmojen uudet äänet kun ovat joka tapauksessa sellaiset kuin tulevat olemaan ja sen kanssa on elettävä.

Muumien uusiodubbauksen ääninäyttelijät viimein julkistettiin tässä kohta parisen viikkoa sitten, ja otin uutisen mielenkiinnolla ja toisaalta hiukkasen epäuskoisena vastaan; valtaosa näyttelijänimistä on minulle tuttuja, ja aloin päässäni heti muodostaa mielikuvia hahmojen tulevista äänistä. Jotkin tuntuvat hyviltä, osaan sitten suhtaudun pienellä varauksella siihen asti kunnes ne pääsee käytännössä kuulemaan. Ilokseni Katja Aakkulankin nimi löytyi listasta, tosin Muumimamman ääneksi roolitettuna... :D

Julkistuksen yhteydessä on ollut esillä myös minuutin ja kolmentoista sekunnin pituinen esimerkkipätkä tästä uusiodubbauksesta. Video on keikkunut suomituben Trending-listan kärkipäässä ilmestymisestään lähtien ja roikkuu siellä vieläkin vaikka on jo tipahtamassa. Videon kommenttipalsta on (surku?)hupaisaa luettavaa, ja hetkittäin olen miettinyt, olisiko pitänyt olla popcornia valmiina, toisaalta ei kai pitäisi olla huvittunut ihmisten ylireagoinnista ja siitä miten kujalla osa porukasta on. Mietityttää, että jos tästä asiasta ei olisi uutisoitu lööppilehdissä eikä laitettu videota YouTubeen niin kiinnostaisiko ketään paljoakaan? Nyt nettikansa tyrmäsi jo pelkän ajatuksen muumien uudelleendubbaamisesta, ja näytevideo se potin vasta räjäytti. Tubeyleisö on ollut innolla rageamassa ja tuomitsemassa uusiodubbauksen vain reilun minuutin pätkän perusteella - ja siinä on aika vähän järkeä. Upotanpa minäkin tämän kyseisen pätkän vielä muodon vuoksi, vaikka kaikki sen ovat jo nähneet.



No joo, ensivaikutelmana: vähän kankealta ja tönköltähän se kuulostaa, mutta toisaalta eipä tässä kyseisessä kohtauksessa juuri mitään merkittävää tapahdu, eikä siinä ole niin vahvoja tunnetiloja, että ääninäyttelijöiden eläytymistä voisi vielä mitenkään kunnolla ja oikeasti analysoida, ja täten tehdä kokonaisvaltaista johtopäätöstä dubbauksen laadusta.

Hieman ja aika paljonkin laajemman kuvan ja käsityksen alkaa saada MTV3:n Viihdeuutisten tarjoamasta ääninäyttelijöiden julkistustilaisuudesta ja siellä esitetystä pätkästä, joka kestää vajaa kahdeksan minuuttia, ja jossa kuulemme hieman pitempään ja enemmän hahmoja. (Kiitokset Samin Animaatioblogille julkistustilaisuusvideon linkkivinkistä, en olisi välttämättä muuten huomannut. Kannattaa myös lukea herran oma mielipide asiasta, sisältää asiallisia pointteja dubbauskulttuurin käänteistä.)

Varmaankin osalle jengistä uusiodubbaus on oikeasti tullut yllätyksenä, mutta on se silti pikkuisen hassua kun porukka nostaa mölyn siitä että muumit dubataan uudestaan, vaikka harvempi taisi kiinnittää huomiota siihen ja välittää siitä, että ihkut muumit ovat olleet poissa töllöstä jo pari kokonaista vuotta. ;> Juu-uh, eivät ne jatkuvasti ole olleet autoplayllä siellä YLEllä!

Mutta että minuutin perusteella tuomitaan homma vähintäänkin huonoksi. Onneksi dubbaukselle on kuitenkin annettu myös ymmärrystä ja hyväksyntää: en ole kovin montaa videota katsonut esimerkiksi nimimerkiltä SilliS, mutta jätkä on ihan mukavasti ja viihdyttävästi selittänyt asian laitoja ja kertonut oman mielipiteensä, ja yhdyn siihen enimmäkseen. Oma mielipiteeni uusiksi dubatuista Muumilaakson tarinoista on siis se, että asianlaidat huomioiden ihan looginen ratkaisu, eikä mitään sen ihmeempää.

Muutama lyhyt hajakommentti itseltäni vielä:

- Tässä metelissä ovat olleet eniten esillä Maikkari ja YLE, mutta itseäni mietityttää itse Moomin Characters Oy:n osallisuus. Voin olla ihan väärässä, mutta olettaisin, että muumien tekijänoikeuksien valvojana se omistaa myös animaatiosarjan oikeudet, tai ainakin sillä on jotain vaikutusvaltaa, niin että kaipa sekin on neuvottelevana osapuolena tässä asiassa ainakin jossain kohtaa. Siispä; mietityttää, miksi YLE ei vain tehnyt uutta diiliä esitysoikeuksista Moomin Charactersin (tai mikä osapuoli ne animaatiosarjan oikeudet nyt omistaakaan) kanssa? YLEllä ei ollut rahaa, ei kiinnostusta, tai kumpaakaan? Vai eikö Moomin Charactersilla ollut kiinnostusta myydä YLElle, tai Maikkari tarjosi parempaa diiliä (ja täten myös sai sen)? Tämä seikka minua ehkä eniten jutussa kiinnostaa, mutta se on jäänyt epäselväksi. (Lisäys 3.3.2017: Olinpas aasi. Sarjan oikeudet omistaa tietenkin sarjan tuottajan Dennis Livsonin yhtiö ja perikunta.)
- Vaapukkamehun ja kumppanien "menetys" on toki vähän sääli, mutta toivon mukaan saamme uutta, omalla tavallaan eloisaa kieltä dubbaukseen. Siihen, että dialogista aiotaan tehdä sukupuolineutraalimpaa, en kummemmin kommentoi. Sanoihan se Muumimamma vanhassakin dubbauksessa: "Onko tämä minun muumilapseni?" - mikä on sangen sukupuolineutraalisti sanottu jo silloin minun mielestäni. :-)
- Lisäksi; uusi dialogi on käännetty englannista, ja oletettavasti se on käännetty alkuperäisestä japaninkielisestä. Uskon, että uusi käännös on tehty niin hyvin kuin olosuhteet sen ovat sallineet (vaikka dubbausmaailma on raadollinen). Tottakai käännöksen voi feilata pahastikin, mutta jos uusiomuumien kieli tosiaan köyhtyy, eikö siitä pitäisi täten syyttää osittain myös englanninkielistä käännöstä tai jopa sitä alkuperäistä japaninkielistä tekstiä?
- Huvittaa tuben kommenttipalstalla kun uusiodubbipätkää verrataan Digimoniin (ja Agapioon). Muumien uusiodubissa kun sattumoisin on Digimonin ääninäyttelijöitä! Tosin: Aksu Palmén, Heljä Heikkinen ja Markus Bäckman olivat niissä Tuotantotalo Wernen dubbauksissa, eikä Agapion. ;-) Että tuota noin...voiko se dubbi olla niin huono, vai oliko Wernen Digimon p*skaa tällöin myös? (Huom. Kysymystä ei ole osoitettu niille, jotka karsastavat kaikkia dubbauksia. Ja joo, tämä oli kärjistetty pointti, pelkästään ääninäyttelijät eivät tee dubbauksesta hyvää. Siihen tarvitaan myös ohjaaja, teksti [tai sen käännös] ja äänittäjä, ainakin vähintään.)
- Kyllä mielensä pahoittaa saa, en sitä tarkoita. On ihan ymmärrettävää, että tämä juttu herättää ja nostattaa tunteita osassa ihmisiä. Mutta on silti vähän väärin argumentoida uuden dubin huonoutta vain yhden mallipätkän perusteella ja sillä että vanha vain jotenkin maagisesti oli parempi. Olihan se hieno, mutta siinäkin oli oikeasti kankeita ja tönkköjä hetkiä. Mutta annetaanpa yleisölle aikaa prosessoida ajatusta, uskon, että jengi vähitellen osaa laittaa asian perspektiiviin. Osalla meistä lienee nostalgiarillit naamallaan, itse olen ehkä vain niin turta ja ähkyssä että melkein kaikki uusi muumeihin liittyvä on lähes yksinomaan tervetullutta. :-D
- Minä en välitä, kuinka hyvä tai p*ska HD-laatuinen kuva on, kunhan 1) siitä saa selvää ja 2) kuvasuhde on oikea. (Oikeastaan kyllä vähän luulin ja odotin, että laajakuvamuunnos tulisi, mutta eipä näköjään sittenkään.)
- Minua kiinnostaa ja olen hyvin utelias, saadaanko uuden dubbauksen myötä uudenlaista perspektiiviä sarjan sisältöön, ja millaista ja muuttuuko konteksti ja mihin suuntaan. :-)  Ainoa negatiivinen juttu itseni kannalta on se, että jos koskaan täällä blogissani siteeraan Muumilaakson tarinoiden repliikkejä, joudun spesifioimaan, että kyseessä on YLEn dubbaus. Voi nyyh. ;-( Tosin, voihan tästä uudestakin dubista kuoriutua uusia sitaattihelmiä, mistä sen tietää! :>

---

* Minulla oli (ja on edelleen) aikomuksena kirjoittaa blogiin yleisluontoinen teksti alkuperäisteoksista ja niiden pohjalta tehdyistä tai inspiroituneista tulkintaversioista, ja käyttää muumeja siinä yhtenä esimerkkinä. Muumilaakson tarinoita-sarjan faneista kun osa on ollut innolla teilaamaassa viime vuosina ilmestyneitä ja paremmin esiintuotuja muita muumianimaatioita, muistattehan restauroidut puolalaiset "huopa"muumit ja Muumit Rivieralla-elokuvan? Teksti oli tarkoitus saada ulos jo ennen Riviera-elokuvan ensi-iltaa, mutta jutun kasaaminen on viivästynyt pahasti taas jälleen kerran... ;-)

maanantai 13. helmikuuta 2017

Tietyt jaksot, osa 1: Taotao, jakso #29: Laiska Roope, ahkera Mikki

Aloitan blogissani viimeinkin juttusarjan, jossa esittelen yksittäisiä, itselleni tavalla tai toisella merkittäviä tai tärkeitä, jaksoja katsomistani animaatiosarjoista. (Tämä on virallinen aloitus, vaikka periaatteessa aiemmin julkaistut kirjoitukset Halinallet-sarjan "Viimeinen nauru"-jaksosta tai Takautuvia ajatuksia Dibitassujen ekasta jaksosta täyttäisivät kriteerit... ehkäpä lisään noiden kirjoitusten tunnisteisiin "tietyt jaksot" myös. Mutta se siitä - käydäänpä asiaan!)


Ystävänpäivän teemaan liittyen aloitan Taotao, pieni pandakarhu-sarjan 29.:llä jaksolla Laiska Roope, ahkera Mikki.


Jakso alkaa näkymällä, jossa oravanpoika Toni on ylittämässä rotkoa punottua siltaa pitkin. Toni huomaa, että siltakudelma uhkaa luhistua ja kiirehtii. Hetken perästä rotkon toiselta puolelta tulevat Taotao ja Purkki-orava aikoen myös ylittää rotkon siltaa pitkin. Toni varoittaa ja yrittää estää heitä, mutta Purkki ei ota uskoakseen, ja tympääntyy pitäessään Tonin varoittelua pelkuruutena ja ilkeytenä. Pandamuoria tarvitaan sovittelijaksi, ja hän kummastelee mikseivät lapset usko ystäväänsä. Onko Toni todella pelkuri, vai ehkä sittenkin vain varovainen? Riippuu näkökulmasta.
"Toni oli pelastanut toveriensa hengen ja sai pilkat palkakseen. Olipas se merkillistä ystävyyttä... mutta ystävystenkään ei ole aina helppo ymmärtää toisiaan. Joskus nähdään vasta hädän tullen, kuka on todellinen ystävä."

Saattaakseen eläinlapset yhteisymmärrykseen Pandamuori kertoo tarinan kahden kaveruksen ystävyydestä.

---

Tarinan maassa eläimet asuvat kylässä ahertaen yhdessä elantonsa eteen viljellen maata ja huolehtien toisistaan. Joukossa on kuitenkin yksi poikkeus, Roope-niminen orava, joka on pohjattoman laiska, eikä viitsi rasittaa itseään työllä; hän osaa aina juonia itsensä pois hankalista tilanteista ja välttää vastuun. Tästä syystä Roope ei ole erityisen pidetty muiden eläinten keskuudessa eikä häntä katsota hyvällä silmällä. Ainoa, joka uskoo Roopeen, on tunnollinen ja hyväuskoinen Mikki-hiiri (tahaton suomennos? :'D Itse asiassa olen koko jakson ajan kuulevinani hahmoa puhuteltavan Nikiksi, mutta koska jakson nimessäkin on Mikki, niin olkoon).


Eräänä sateisena päivänä Mikki tulee hakemaan Roopea mukaan peltotöihin, mutta Roope makaa sängyssä surkeana. Paikalle tulevat majava ja siili( vaiko sittenkin piikkisika? joku piikikäs eläin D:), Jani ja Mikko nimiltään (en ole aivan varma kumpi on kumpi ;D) eivät usko Roopen olevan sairas, mutta Mikki uskoo ja he poistuvat. Vaan totta se on sittenkin; Roope on vain teeskennellyt sairasta saadakseen jäädä kotiin laiskottelemaan. Kuka hullu nyt sateessa töitä tekisi!


Myöhemmin Roope huomaa syöneensä ruokavarastonsa typötyhjäksi, ja niin hän viimein lähtee pellolle kuin muina miehinä sateen tauottua - aikeenaan ei kuitenkaan suinkaan toisten auttaminen, vaan jyvien näpistäminen. Mikki on iloissaan nähdessään Roopen "parantuneen", mutta muut epäilevät ja keksivät Roopen aikeet ja ajavat hänet pois. Mikki kuitenkin haluaa auttaa Roopea ja lahjoittaa tälle kuusi jyväpussia omasta varastostaan.


Kotonaan Roope puntaroi päivän tapahtumia, eikä oikein tiedä mitä tekisi. Takautumassa Roope muistelee Mikin vilpittömyyttä mutta muistaa myös Janin ja Mikon ilkeilyt. Ja mitä jyväpusseilla tekisi? Ne voisi käyttää sellaisenaan, mutta toisaalta niistä voisi kasvattaa uuden, vielä suuremman sadon. Se vain vaatisi raskasta työntekoa.


Mietiskely ei ole helppoa (animaatioon on piirretty miten omatunto yrittää saada Roopen toimimaan oikein), mutta lopulta Roope tekee ratkaisunsa ja se on aivan muuta; hän päättää lähteä pois kylästä pussien kanssa. Roope aikoo ylittää joen ja lainaa pesukarhusedältä lautan. Sateessa on kuitenkin hankalaa liikkua, ja kun lopulta Roope pääsee vesille, hän ei osaakaan ohjata lauttaa. Se törmää kiveen ja hajoaa, ja siinä rytäkässä Roope hukkaa jyväpussit. Myöhemmin Mikin ystävät Jani ja Mikko löytävät ne.


Seuraavana iltana Roope tulee nolona ja raukkana kertomaan Mikille hukanneensa jyvät ja dramatisoiden nälkäkuoleman lähestyvän.


Mikki kauhistuu tästä ja menee hakemaan vielä kolme pussia Roopen myhäillessä itsekseen salaa. Mikki kehottaa pitämään näistä jyvistä parempaa huolta. Roope lupaa ja piristyy silminnähden, ja loikkii iloisena tiehensä. Syrjästä tilannetta seuranneet Jani ja Mikko paheksuvat syvästi, mutta Mikki haluaa edelleen itsepäisesti uskoa... mutta on kuitenkin vaitonainen saatuaan tietää mitä aiemmille jyväpusseille tapahtui.


Seuraavana aamuna Roope aikoo viedä aikeensa vielä pidemmälle ja lähteä kokonaan pois. Tällä kertaa hän aikoo ylittää rotkon. Samaan aikaan Jani ja Mikko aikovat yhdessä vastahakoisen Mikin kanssa tulla ojentamaan Roopea ja tehdä lopun hyväksikäytöstä. Sattumalta he löytävätkin Roopen joka on parhaillaan ylittämässä rotkoa.


Yllättäen Roopen köysi katkeaa ja hän uhkaa pudota alhaalla virtaavaan jokeen. Mikki, Jani ja Mikko tarraavat köyteen, mutta eivät meinaa pystyä pitämään siitä kiinni; Roope säkkeineen kun on liian painava. Jos hän heittäisi säkit menemään, hän saattaisi pelastua. Roope ei halua luopua kallisarvoisista jyvistään.


Mikki kuitenkin käskee Roopen järkiintyä ja laittaa asiat tärkeysjärjestykseen; maailmassa riittää muita jyviä, mutta Roopeja on vain yksi ainoa kappale.


Lopulta Roope pudottaa jyväpussit ja pelastuu rotkosta, vaikkei sitä olisi Janin ja Mikon mielestä ansainnutkaan. Roope saa kaksikolta sanallisen läksytyksen ja kun se on pidetty, hän jää yksinään paikalleen ja pysyy siinä ties kuinka pitkään miettien.

Tämä kuva viipyy ruudulla kymmenisen sekuntia, ja vaikka
mielen liikettä ei voikaan nähdä, jotakin on tapahtumassa...

Vielä kotonaankin Roope viettää yötä miettien; ei Janin ja Mikon puheita, vaan Mikin aiempia sanoja.
"Maailmassa on vain yksi ainoa Roope..."


Sitten ovelta kuuluu koputusta. Kun Roope avaa, siellä ei ole ketään, mutta sen taakse on jätetty kaksi jyväpussia. Roope arvaa, että Mikki on ollut asialla, ja päättää nyt tehdä oikein ja maksaa kaiken takaisin moninkertaisesti.


Seuraavana päivänä nähdään ihme: Roope on tullut pellolle jo aamuvarhain uurastamaan! Hän huhkii vielä auringonlaskun aikaan, eivätkä Jani ja Mikkokaan voi olla huomaamatta sitä.


Toden totta; Roope ei juonikaan enää mitään, vaan yrittää ihan tosissaan. Työ pellolla alkaa viimein tuottaa tulosta, ja ennen pitkää Roope saa myös apua muilta.


Kun sadonkorjuun aika koittaa, Mikki saa elämänsä yllätyksen, kun Roope latoo maissintähkiä Mikin oven taakse. Tähkiä on niin paljon, että niihin voisi hukkua, ja kasa kaatuukin Roopen päälle.


Mikki tulee auttamaan ystävää jälleen kerran, ja Roope kiittää avusta, ja kaikesta saamastaan: hän on ymmärtänyt ystävyyden arvon ja siksi kiitollisuudestaan Mikkiä kohtaan Roope lahjoittaa ensimmäisen satonsa avuliaalle ystävälleen.


Tarina päättyy, ja sitä mietittyään Purkki ymmärtää Tonia paremmin, pyytää tältä anteeksi ja eläinlapset leikkivät taas yhdessä.

...

Lapsuudessani tämä oli vain yksi jakso muiden Taotao-jaksojen joukossa, ei oikeastaan mitenkään erityinen. Vasta varhaisaikuisuudessa kun mietiskelin elämääni ja pohdin mm. ihmissuhteita, ja satuin katsomaan tämän jakson uudestaan, se avautui uudella tavalla ja kosketti ja sitä myöten siitä kypsyi yksi suosikeistani. Tosielämässä en itse ole aina ollut todellakaan hyvä ystävä, ja toisaalta en ole aina osannut ymmärtää ystäviäni. Itseni kohdalla asiat eivät tietenkään ole kulminoituneet läheskään samassa mittakaavassa ja yhtä dramaattisesti kuin tässä Taotao-jaksossa, mutta silti pistää miettimään ja muistuttamaan, että jokainen on ainoa laatuaan, ja että hyvät ystävät eivät ole välttämättä itsestäänselvyys; siksi heistä on syytä olla kiitollinen.

On vaikea sanoa, kumpaan samaistun enemmän, häikäilemättömään ja laiskaan Roopeen vai herkkäuskoiseen ja vilpittömään Mikkiin. Molemmista löytyy tuttuja ja niin inhimillisiä piirteitä. Mikki pitää Roopea ystävänään, vaikka selkeästihän Roopehan on aikamoinen mulkero. :DP Toisaalta asia ei ole niin yksioikoinen; tarinassa kun näytetään, että Roope ei ole mikään tyhjäpäinen ilkiö, vaan hyvinkin tietoinen ja asioita puntaroiva persoona; Roope oikeasti tietää jo jakson alkupuolella miettiessään, mikä olisi moraalisesti oikein ja hyväksyttävää, mutta päätyy silti tekemään vääriä ratkaisuja. Ja vaikka Roopea pidetäänkin laiskana, tämä on kummasti valmis tekemään töitä kun tilanne sitä vaatii. Roope on itsekäs, ja ehkä enemmän hetkessä elävä opportunisti. Mikki taas on kiltti ja tunnollinen, ja ehkä jopa hieman naiivi - ja juuri siksi altis Roopen hyväksikäytölle. Toisaalta taas Mikki saattaa ehkä hyvinkin tietää, mikä Roope on oraviaan, mutta haluaa silti jääräpäisesti uskoa hyvyyteen ja muutokseen silloinkin, kun toiset ovat jo luovuttaneet ja pitävät sitä mahdottomana.

Ei myöskään sovi unohtaa Jania ja Mikkoa, jotka myös omalta osaltaan toimivat ystävyydestä. Tämä kaksikko tarkoittaa hyvää yrittäessään puolustaa Mikkiä kiihkeästi, lähes pakkomielteisesti - mutta kummaltakin puuttuu ymmärrys hiirulaisen perspektiiviä kohtaan. Suomenkielinen kerronta ei selkeästi kerro, kuinka pitkään Roopen touhu on jatkunut, mutta ilmeisesti aika kauan, kun Jani ja Mikko eivät enää ollenkaan usko siihen mahdollisuuteen, että "parantumattoman" Roopen käytös voisi muuttua.

Ystävyys on toisaalta hyvin yksinkertaista mutta toisaalta hyvin monimutkaista, ja tosielämässäkin lienee paljon Roopen ja Mikin, ja Janin ja Mikon tapauksen kaltaisia tuttavuuksia ja tilanteita.