Elokuva ei välttämättä saa ansaitsemaansa kohtelua tässä tekstissä. Tämä ei toisaalta edes yritä olla mikään analyyttinen arvio tai edes esittelyteksti. :D
Vaihteeksi yritän kirjoittaa vähän ajankohtaisemmasta aiheesta. Kävin hiljattain ihan elokuvateatterissa katsomassa Studio Ghiblin Tuuli nouseen. Voisin jaarittaa ihan pelkästään siitä, miten jänskää oli ylipäätään käydä elokuvissa, ja nimenomaan Ghibli-elokuvissa; edellisin Ghibli-leffa jonka kävin katsomassa ihan elokuvissa oli Nausicaa (vissiin se oli kai sitten vuonna 2008), ja aikanaan ajallisesti tuorein Ghibli jonka kävin katsomassa oli Liikkuva linna. En tiedä aiheuttiko viimeksi mainittu itsessään jonkin jälkinärästyksen, vai ovatko kaikki sen jälkeen tulleet tuoreemmat Ghibli-leffat vain olleet sellaisia, etteivät ne itseäni ole kovin paljoa kiinnostaneet. Tai sitten ne eivät vain ole tulleet, täti asustaa sen verran pienessä paikassa, että toisinaan saa jännittää tuleeko joku leffa kaupungin teatteriin ylipäätään vai ei (en muista, miten Ponyon suhteen oli, se varmaan pääsi lipumaan ohi, mutta esim. Kukkulan tyttö, sataman poika-leffan olisin halunnut mennä katsomaan teatteriin; se ei tullut, ja ei-ghibli-leffa-anime Summer Wars ei sekään tullut nähtäville, siitä huolimatta että se sentään tiettävästi voitti Rakkautta ja anarkiaa-festivaaleilla 2010 Finnkino-kilpailussa valtakunnallisen levityksen!). Ja olen useimmiten liian laiska lähteäkseni isompiin kaupunkeihin ihan vain leffateatteri-visiiteille. Myönnän olevani nirsommanpuoleinen elokuvissakävijä jopa animaatioiden suhteen (katson niitä mieluiten ja useammin lyhäreinä tai sarjoina kuin pitkinä elokuvina, samalla tavoin kuin ylipäätään katson animaatioita kaikkein mieluiten kotisohvalta. Pitkät elokuvat ja Ghiblit eritoten näyttävät toki paremmilta kankaalle heijastettuina, mutta silti).
Mutta niin, Tuuli nousee oli nyt sitten tällainen Ghibli-leffa, joka edes hitusen kiinnosti (olen halunnut nähdä välillä jotain muuta kuin puhdasta fantasiahöttöä, ja ehkä osittain myös halutti tehdä kunniaa sikäli kuin tämä tulee olemaan Hayao Miyazakin viimeinen pitkä elokuva), ja joka sattui jopa tulemaan kaupungin pienempään teatteriin (joka muutenkin esittää pääsääntöisesti vähemmän-valtavirta-elokuvia), tuli jopa sekä suomeksi dubattuna että tekstityksillä, mutta missään ei ollut mainintaa milloin mikäkin versio oli pyörimässä. Toisaalta loppujen lopuksi itselleni ei ole niin suurta väliä näenkö leffasta tekstitetyn vai dubbiversion. Näytös, johon päädyin menemään, oli dubattu versio.
Melkein viikko jälkikäteenkään en osaa kirjoittaa elokuvasta itsestään mitään järkevää. :D Mutta eiköhän netti ole täynnään jengiä, joka osaa kirjoittaa asiallisesti (ja on aiheesta jo kirjoittanutkin). Suokaatte minulle anteeksi; on kova juttu, että ylipäätään edes saa aikaiseksi käydä elokuvissa silloin tällöin. Ja siitä on useita vuosia kun olen seudun pienemmässä teatterissa käynyt (edellisten vuosien elokuvavisiiteistäni valtaosa on suuntautunut seudun toiseen, isompaan valtavirta-teatteriin). Pelkästään pienemmän kokoluokan elokuvateatterissa oleskelu vuosien katkon jälkeen on jo itsessään tunnelmaelämys, ehkäpä pitäisi uskaltaa käydä vähän useammin. Toisaalta, reilu kaksituntinen paikallaan istumista oli ehkä vähän puuduttavaa, ja päälle päätteeksi keskittymiskykyni pitkien elokuvien osalta on ollut heikoilla vähän muutenkin viime aikoina (enpä sattumoisin ole jaksanut kauheasti keskittyä myöskään ihan vain telkkaritarjontaan; maikkarin lauantaiset perheleffat ovat enimmäkseen vain hurahtaneet silmien edessä, kenties jonkinmoinen kevätväsymys tai -stressi päällä? Ei sillä ettenkö puuhailisi useaa pientä asiaa melkein yhtäaikaisesti ja senkin takia olisi vähän sekaisin :D).
Sikäli jos/kun tämä tulee olemaan Miyazakin viimeinen pitkä elokuva, niin hieno lopetus se on. Jos tykkää Miyazakista ja/tai lentokone- ja/tai historiajutuista niin viihtyminen lienee jokseenkin taattu. Elokuva on teemojensa ja tunnelmansa puolesta aikuismainen kuin Punainen sika (tai Porco Rosso, itse olen aina tuntenut elokuvan tuolla tv-käännösnimellä), ja olin ennakkoon ajatellutkin, että lapsikatsojat saattavat valittaa tylsyyttä, mutta eivätpä ainakaan ne samaan näytökseen kanssani sattuneet muutamat tainneet valittaa ollenkaan. Itse en ole mikään suuri lentokoneiden tai historiajuttujen ystävä, mutta sain sitä mitä odotinkin; omasta puutumisestani huolimatta pidin elokuvan selkeydestä ja varsinaisen fantasiahötön niukkuudesta ja rajoittumisesta vain unikohtauksiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos jaaritus herättää mitään ajatuksia tai muuten haluat kommentoida, kysyä jotain tai antaa palautetta, ole hyvä. Vanhojakin tekstejä saa kommentoida, jos haluttaa - olen melkeinpä iloinen, jos ne vielä vuosia myöhemminkin jaksavat kiinnostaa (ja niiden alkuperäiset julkaisupäivämäärät ovat vain päivämääriä). Eriävät näkemykset ovat myös sallittuja (en pure eri mieltä kanssani olevia). Rikkinäisistä linkeistä/videoista yms. saa myös huomauttaa mikäli sellaisia löytyy. Luen kyllä kaikki kommentit, ja kysymyksiin pyrin vastaamaan, mutta aina en yksinkertaisesti ehdi tai jaksa (tai en vain ole sillä tuulella, tai minulla ei vain ole mitään erityistä vastakommentoitavaa - pahoittelut siinä tapauksessa. Joskus myös ihan vain puhtaasti häkellyn siitä että ylipäätään saan kommentteja...).