lauantai 11. kesäkuuta 2016

Ponijaaritus #1: Metajaaritus

Olen tässä jo jonkin (melko pitkänkin) aikaa aina välillä miettinyt, että millaisella tekstillä alkaisin kirjoittamaan blogissani Pikku Poneista, eli My Little Ponysta. Pitäisikö kirjoittaa vain piirretyistä ja miten, yleisesti vai henkilökohtaisemmin? Ja mistä päästä kannattaisi aloittaa, tästä Ystävyyden taikaa-sarjasta vai sittenkin lapsuusmuistojen kasariponeista? Heittäisinkö vain fiilistelyä ja muisteloita vai kasaisinko tuumailuja ja analyyttisempiä mietintöjä? Nii-in. Ei mitään hajua. :D Ja millaisia avainsanoja käyttäisin, My Little Pony, MLP-lyhenne, Pikku Ponit, pikkuponit, Ystävyyden taikaa, FiM? Tuossa jo syksyn 2013 Derpy-tyngässäni käytin avainsanaa "uusponit" jolla kutsun tätä tämän vuosikymmenen tuotosta. Mutta mitä ne sitä edeltävät sitten ovat, ovatko ne kaikki vaan kimpassa "pikkuponeja"? "Vanha-" tai "vanhusponeja"?? Piirrettyjen puolesta on toki helppo puhua ajallisesti "kasari- ja ysäriponeista", mutta mitäs sitten ne siinä noiden jälkeen, 1990-luvun loppupuolen ja viime vuosikymmenen ponit ovat? Nii-iin, kamalan hankalaksi teen tämän homman. :D


Toisaalta... onko sillä loppujen lopuksi mitään hirveän suurta väliä tehdä minkään sortin jaottelua eri ponijuttujen välillä, en niistä kuitenkaan ehkä niin hirmuisen paljoa aio blogissa jaaritella. En tiedä. Hankalaksi ja hitaaksi ponijaarittelujen aloittamisenhan on tehnyt myös se tosielämän seikka, että se suurin kiinnostukseni aiheeseen on oikeasti laantunut satunnais-kasuaalitasolle jo vuosia sitten, ja nykypäivänä lähes ainoastaan satunnaisina, ja melko yksittäisinä hetkinä tulee vanhan koulukunnan ponifanittajan näkökulmasta fiiliksiä ja ajatuksia. 

Unohtamatta tietenkään ponien nimiä ja oheistermejä ja niiden käyttämiseen liittyviä seikkoja. Suomalaiset vai alkuperäiset? Uusimman ponisukupolven kanssa ei ainakaan ole ongelmaa kun ponien nimiä ei edes ole käännetty. Luulen että käytän alkuperäisiä mutta tunnesyistä kirjoitan käytetyt suomenkieliset nimitykset sulkumerkkeihin - tai sitten toisinpäin (tämähän tuo jonkinmoista, osin turhaakin lisää, normijaaritusten sisältöön - mutta haitanneekohan tuo. Tosin joillakin ponihahmoilla on useampikin suomennosnimi olemassa, valitsepa sitten mitä niistä käyttäisit. Sanonpa vaan, että on tämäkin niin pirun hankalaa. XD). Vai josko sittenkin käyttäisin vain niitä nimityksiä joihin nyt vain satun olemaan tottunut ja kiintynyt vuosien kuluessa...

Joka tapauksessa; varmaa on että poneista minulla periaatteessa riittää monenmuotoista jaariteltavaa hahmofanituksesta aikuisiällä tehtyihin analyyttisempiin oivalluksiin, onhan kyseessä yksi lapsuuteni suurimpia fanituskohteita. Fanitus on tietenkin kehittynyt ja muuttunut paljon siitä mitä se oli yli kaksi vuosikymmentä sitten lapsuudessani, mutta luulen että tämän tonkiminen ja tutkiminen on suurelta osin ja enimmäkseen vain hauskaa. :D

Luulen, että voisin aloittaa ponijaaritusten sarjan jaarittelemalla itsestäni, niin että mahdollisille lukijoille tulee selväksi, millaiselta pohjalta ja lähtökohdilta ylipäätään jaarittelen näistä värikkäistä pienhevosista. Ehkä voisin kirjoittaa oman "ponihistoriani" lyhykäisyydessään. Joistakin jutuista voisi kirjoittaa pidemmältikin ja yksityiskohtaisemminkin, kenties erillisillä kerroilla tulevaisuudessa.

Mutta siis typistetty versio: tutustumiseni ja uppoutumiseni värikkäiden ponien maailmaan tapahtui luonnollisesti animaation kautta. Näin ponipiirrettyjä siinä 1980-luvun lopulla Golden Voicen dubbaamina, katselin Pauli Virta Productionsin dubbaamia ysäriponeja ennen 1990-luvun puoliväliä, ja vuosikymmenen puolivälin paikkeilla olin onnesta soikeana Nordic Agapio Oy:n ponidubbausten pyöriessä Maikkarilla (niin surkeana kuin Agapion dubbauksia yleisesti pidetäänkin). Fanitin ponipiirrettyjä kympillä ja enemmän tai vähemmän monomaanisesti (värikkäät pienhevoset tuhosivat, tai no esitetään asia lievemmin, pilasivat elämäni viimeistään tässä vaiheessa. Tai siis itse pilasin elämäni, jos pilasin. ;>).

Vuosikymmenen ja -tuhannen loppuun mennessä ponifanitukseni hiipui ja se on ollut melko matalalla koko tämän vuosituhannen ajan, en ole enää innostunut poneista samalla tavalla kuin ala-asteikäisenä tyttelinä - mikä lienee ihan normaalia kehitystä.

Ponit ovat periaatteessa siis jo menneisyyttä minulle, tai sanotaan että se suurin fanitukseni on laantunut kasuaaliksi kiinnostukseksi jo kauan sitten; siitä huolimattakin tädin nurkista löytyy vanhojen roinien lisäksi myös uudempaa ns. "kolmannen sukupolven" ponikrääsää viime vuosikymmeneltä pyörimästä pieniä määriä (tuon kauden ponianimaatioista sen sijaan olen jokseenkin pihalla, kun eipä näillä poneilla tainnut mitään yhtenäistä sarjaa ollakaan). Ja niin mielenkiintoinen kuin tämä uusin ponianimaatiosarja onkin ilmiönä ja miksei itsessäänkin, se ei ole sytyttänyt minussa itsessäni uutta ja pysyvää, sen enempää kuin lämmittänyt uudestaan vanhaa kipinää poneja kohtaan; saanut minua innostumaan uudestaan ja lähellekään samassa mittakaavassa kuin mitä ponit lapsuudessani merkitsivät. Tykkään kyllä, mutta en jaksa intoilla kuin melko lyhyinä ohimenevinä hetkinä vähän kerrallaan.


Tästä huolimatta seurailen silti satunnaisesti sivusta mitä on meneillään nykyään, minulla on osin ja jollain tapaa vähän kieroutunut kiinnostus tätä uusponi-ilmiötä kohtaan. Olen toki kiinnostunut piirretystä piirrettynä ja sen suomidubbauksesta. Ja onhan sitä kieltämättä ihan hauska välillä vertailla menneisyyteen tai muistella sitä sen kautta, ja tietenkin krääsän osteluunkin on tullut sorruttua. En itse tee poneille oikeastaan sen kummempaa eroa muuta kuin aikakausien perusteella, enkä näe ongelmaa kun 1980-luvun ponskut olivat aikansa versio, 2010-luvun ponskut ovat aikansa versio, ja kaikki mitä näiden välissä on, ovat aikansa versio. :D Kasari- ja ysäriponit olivat osa lapsuuttani ja totta hitsissä niihin toki liittyy sentyyppistä ~nostalgiantunnetta~, ja välillä kummastelen tätä uusponi-fanitusilmiötä, joka saattaapi jäädä historiaan jonkinlaisena populaarikulttuuri-ilmiönä, tai sitten ei, aika sen näyttää. :)

Kovinkaan sosiaalinen poniaktiivi en juuri ole ollut sen enempää netissä kuin sen ulkopuolellakaan, varsinkaan enää tällä vuosituhannella (kiinnostuksen laantuminen on se syy, miksei minua näy esim. millään foorumeilla, toki olen muutenkin hieman "epäsosiaalinen" tyyppi jos muistatte ;P). Muuta kuin sen verran, että olen ladannut ne Agapion dubbaamat vanhat ponipiirretyt YouTubeen ihmisten iloksi/kauhuksi, sen koen lähes kunnia-asiaksi tai joksikin; etenkin tämän uuden ponisukupolven aikana (sehän kun joka tapauksessa on antanut ja antaa  ns. boostia myös vanhoille poneille riippumatta siitä onko se tarkoituksellista vai ei), mutta muutenkin; miksi en jakaisi vanhoja tv-nauhoitteitani, kun minulla kerta on kaikki ponipiirretyt enemmän tai vähemmän kokonaan taltioituna? Helpommin se käy kun laittaa videot digitaalisena nettiin kuin että rupeaisi huutelemaan jossain kaupungilla tai liimailemaan kauppojen asiakasilmoitustauluille lappuja että tulkaa luokseni tuijottelemaan VHS-kasetteja. :D
Vaikka oma viehätyksensä tässäkin kai olisi. :D
(En kyllä ihan oikeasti näin tekisi. Ja nykyisin ponipiirretyt piileskelevät Dailymotionin
puolella, kuten blogin sivupalkissa hienovaraisesti mainostan. Liikaa en kai voi mainostaa?)
En juuri ole tekemisissä muiden ponifanien kanssa, eikä minulla ole siihen kummempia pyrkimyksiäkään (siis sori kaikki niin vanhojen kuin uusienkin piirrosponien ystävät). Niin, ja siis jos ei ole jo rivien välistä tullut selväksi, minulle ponipiirretyt olivat Se Juttu, vaikka keräilinkin lelufiguureja ja muutakin krääsää (keräilen edelleenkin periaatteessa, mutta sekin on laantunut kasuaalis-satunnaiseksi).

Ponit ja ponipiirretyt ovat jossain määrin sokea piste itselleni siten, etten kykene kovin tarkkaan määrittämään sitä, miten ne ovat elämääni vaikuttaneet. Siitä kuitenkin olen sataprosenttisen varma, että jollakin tavalla ne ovat vaikuttaneet, konkreettisesti ja suoraan, ja epäsuorempaan ja alitajuisesti. Osan vaikutuksista pystyn tiedostamaan ja näkemään itse, osaa sitten taas en. Itsetutkiskelu ja analysointi on hauskaa mutta piilovaikutuksia ja alitajuntaa on hankalaa tutkia.

Mutta mitä helppoihin, ulkoisesti tiedostettaviin asioihin tulee, on ainakin osittain ponien ansiota, että olen kiinnostunut kirpputorikulttuurista - ensimmäinen kirpputorilöytöni ja -ostokseni 1990-luvulla nimittäin oli ponimuki, josta maksoin aikanaan markan (nykyvaluutassa n. 0,20 euroa :D).

Kun miettii laajemmin, en lapsuudessani muuten ollut mikään "hevostyttö", paitsi Tuisku-ponista kertovia lastenkirjoja olen lukenut, samoin kuin Thowra, hopeaharja-romaanin (johon perustuva animaatiosarja pyöri Nelosella [sekin muuten oli Agapion dubbaama tuolloin ysärillä :D]). En siis ole fanittanut pikkuponeja sen takia, että ne olisivat hevoshahmoja vaan luultavammin siksi että ne olivat iloisia, värikkäitä ja piristäviä satu- ja animaatiohahmoja.
Ja uskon melko vahvasti, että tällä kyseisellä ponskulla saattaapi
olla asenteessaan jotakin sellaista, minkä olen omaksunut varhain...

Ponipiirretyt tietysti inspiroivat luovuuteen. Lapsuudessa tuli piirreltyä poneja paljon, ja keksittyä tarinoita ja omia uusia ponihahmojakin. :D Poneja on vielä nykyäänkin ihan hauska (ainakin yrittää) piirrellä silloin tällöin ja askarrella niihin liittyviä juttuja.
Itsekehitelty ponihahmo vuosimallia 2015.
Eiköhän tämä riitä ensimmäiseksi kunnon ponijaaritukseksi.

...

Hyvää alkanutta kesää, muuten!  Tämä on blogin 42. kirjoitus jaaritus, ja tällä hetkellä blogitekstiluonnoksia on tekeillä tismalleen sama määrä. :-)

keskiviikko 2. maaliskuuta 2016

Alfred J. Kwak-lehtimainoksia ja -kansi

En tällä kertaa jaksa kummemmin jaaritella, mutta ajattelin jakaa löydöksiä.

Alfred J. Kwak on animaatiosarja 1980-luvun lopulta, Suomessakin kovasti tykätty. Ysärin alussa Semic julkaisi Alfred J. Kwak-lehteä. Sitä myös mainostettiin muissa tuon ajan sarjislehdissä; allaolevat skannit ovat peräisin Halinallet-lehdistä. :-) (Kuvia saa klikkaamalla isommaksi ja uuteen välilehteen avaamalla alkuperäiskoossa.)

Edellinen omistaja vähän väritellyt mainoskuvaa. :-)
"Ankkamaailman antisankari"... hauska että tämä titteli oli jo aikojen alussa keksitty,
luulin että senhenkiset tekstit tulivat 2000-luvun DVD-julkaisun kansissa vasta. :-)
Lisäänpä myös kuvan varsinaisesta lehdenkannesta. Ainokainen jonka omistan, löytyi divarista iäisyys sitten markka-aikana.

Lehden sisältö ei varsinaisesti ollut sarjakuvaa, vaan animaatiosarjasta otetuilla kuvilla ruudutettu tarina.

Mietityttää, julkaistiinkohan koko sarja tällaisessa tarinalehtimuodossa tuolloin aikoinaan?

perjantai 29. tammikuuta 2016

Tynkä: Ilmentymä kiintymyksestä VHS-aikaan

"Kuinkahan pöpinä mahdetaan pitää, jos vielä 2010-luvulla nauhoittelee VHS-kasetteja?"*

... ei mahda mitään, kun on elänyt ja kasvanut siinä ajassa, jolloin se oli arkipäiväistä puuhaa. :-)

Aloitin tällaisen projektin hiljattain.
Okei, ehkei tämä touhu ole ihan nykyaikaista ja trendikästä. Mutta minusta tuntui mukavalta ja luontevalta sellainen ajatus, että nauhoittelisin tämän uusimman ponianimaatiosarjan jaksot vanhoille kunnon VHS-kaseteille (tai vanhoille ja vanhoille, uusia ja käyttämättömiähän nämä ovat ;-D). Oikeastaan ihan luonnollisena jatkona sille, mitä jokseenkin 20 vuotta sitten oli... :-) nyt erona tuohon se, että nauhoitan jaksot itse ja digiboksitallenteiden kanssa voi säätää (ja vähän sählätäkin) niin paljon kuin lystää ja jaksot saa nauhoitettua niin siististi ja järjestelmällisesti kuin vain kykenee. Miksipä luopua toimivasta tekniikasta (varsinkin jos käytettävissä on täysin kelpo vehje)?

Onhan uusponskuja DVD:lläkin julkaistu, mutta kuuleman mukaan jaksojen järjestystä on niissä hieman muuteltu, ja välitön reaktioni moiseen toimintaan on aina 'sitten ei kiitos'. Lisäksi, kun yhdelle neljän tunnin kasetille saa mahdutettua lähes 12 jaksoa, niin kyllä minä koen sen käytännölliseksi. Digiboksilta voi vapauttaa tilaa kun jaksot on kopioitu kovalevyltä magneettinauhamuotoon, ja katselumaratoonauskin on helpompaa (olkoonkin että tuskin tulen kauheasti katselumaratoonaamaan uusponeja elämäni aikana :-)).


(Lisäksi jotain hyötykäyttöä hamstratuille ponitarroille...)

* mietin joskus harvoin, mutta en kovin usein, sillä ei minua oikeastaan kiinnosta se, pitävätkö toiset pöpinä ja kuinka.

torstai 31. joulukuuta 2015

Soiva DGC-joulukalenteri (2015) [kaikki luukut]

Näin vuoden 2015 lopuksi ajattelin yhdistää kaikki Soivan Di Gi Charat-joulukalenterin luukut yhteen, jotta kalenteria on mukavampi plärätä mahdollisesti myöhemmin muistellessa, ja jotta blogin jaaritusten määrä ei vääristy (joulukalenteri kun sisälsi melko vähän varsinaista jaaritusta).

---
Joulukalenterin esittelyluukku 
---


(Esittäjä: DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Näin polkaistaan joulukalenteri käyntiin! Welcome! on se kaikkein ensimmäisin Di Gi Charat-biisi koskaan, alunperin Gamersin mainoslauluksi tehty. Laulusta on tehty sen jälkeen lukuisia uusia versioita, ja tämä jouluversio on vain yksi niistä.

*

 
("Vitamin D", esittäjä Asami Sanada)

Ja heti kakkosluukussa päästään vitsiosastolle. Suomessa on vasta viime vuosina alettu ihan kunnolla hypettää D-vitamiinin tärkeydestä. Japanissa se tehtiin jo vuosituhanteen vaihteessa tämän Di Gi Charat-kappaleen myötä. Tämä kappale ihan tosissaan kertoo yksinkertaisesti D-vitamiinin hienoudesta. Muistakaahan tekin nauttia vitamiininne etenkin tähän pimeään vuodenaikaan että jaksatte.

*

 
("Onemunasai~ Usada no komoriuta", esittäjä Kyoko Hikami)

Tämän päivän luukun kappale sopii ehkä paremmin iltaan, sillä Usada laulaa meille tuutulaulun... joskin vähän erikoisen sellaisen.

*

 
("Hip-Hop * Vegetable", esittäjä Miyuki Sawashiro)

Kakkosluukussa saimme kuulla Dejikon D-vitamiini-hehkutusta, tänään vähän samankaltaista meininkiä kun luvassa on vihanneksista hiphoppaamista Puchikon kanssa. Muistakaa niin ikään vihannesten syönti. 

*

 
(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami, Miyuki Sawashiro])

Tämän kolmikon peruspopitusta tiimihengestä. Ryhmänimi "DUP" tulee hahmojen nimien (Dejiko, Usada, Puchiko) alkukirjaimista, tottakai.

*

 
(esittäjä PKO [Kousuke Toriumi, Chihiro Suzuki ja Tomo Saeki])

Koska joulukuun 6. päivä on meillä Suomessa itsenäisyyspäivä, mietin mitähän voisin laittaa soivaan joulukalenteriin tässä hengessä, vai voisinko mitään. :D Päädyin tällaiseen vähän muka-vitsikkääseen ratkaisuun.

"PKO" (lyhennys nimestä "Pyocola Keeping Operations") on musiikillinen kokoonpano Di Gi Charat-tuoteperheessä esiintyvän pahisporukan, Black GemaGema-jengin miespuolisestä kolmikosta Rik Heisenberg, Ky Schweitzer ja Coo Erhard. Kerrotaan hahmoista tässä sen verran, että kolmikko on hyvin omistautunut palvelemaan kotiplaneettansa johtajaa, Pyocola Analogue III:tta ja porukalla on hyvin lämmin ja vähän isänmaallinen, joskin todella omituinen yhteishenki. ;D Tämä on vieläpä "Ambitious Soul Mix" kappaleesta Black Ambition. (Pyocola olkoon PKO:n oma puolustettava "suomineito", hehheh... heh. Tarkoitus ei siis ole mitenkään irvailla omalle suomalaisuudelle tässä, vaikka kyllä itselleen aina vähän voi nauraa. Olisin halunnut laittaa enemmänkin tämän kokoonpanon kappaleita joulukalenteriin, mutta valitettavasti niitä jouluisia ei ole kovin paljon. Tämä pääsi mukaan paitsi henkensä, myös sillä löyhällä perusteella, että tässä on vähän niin kuin kulkusten kilinää. XD)

*

 
("Megami ni naritai~ for a yours~", esittäjä Masami Okui)

Ensimmäisen kerran vuoden 2000 Di Gi Charat-jouluerikoisjaksossa kuultu tunnarikappale. (Kuultiin myös myöhempien erikoisjaksojen alkutunnarina.)

*


(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Alkuperäisen Di Gi Charat-animen lopputunnarikappale. Kyllä, animella oli lopputunnarikin.

*


("Wonder Girl Magic 3", esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Ihmeellinen taikatyttökolmikko!! ...tai jotakin sinnepäin, luulisin. Jotenkin olin missannut tämän biisin kokonaan suurimpina Charat-fanitusvuosinani, ja siitä tuli mieluisimpia(?) korvamatojani vasta tällä vuosikymmenellä.

*


(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Kalenterin kymmenentenä kappaleena kuulemme Party Night-kappaleen virallisen jouluversion, joka soi animessa Di Gi Charat-jouluerikoisen (2000) loppukappaleena. Tämä on ehkä henkilökohtaisesti rakkain versio itselleni, koska kuulin sen ensimmäisinä lukuisista muista (kyllä, jopa ennen sen ekan animen Hyper Parapara-versiota).

*

 
 ("Mugendai ∞ Solution", esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Fanitin tätä joskus niinkin paljon, että pyysin osaavaa kaveria kääntämään kappaleen sanoitukset.
*


(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Tämän biisin idea perustunee siihen, että se on uusi biisi... jossa yhdistyvät(..?) kappaleet "Wonder Girl Magic 3", "Party Night" ja "Mugendai Solution", ainakin noin nimiensä puolesta. Faktuaalisesti, biisin varsinaiset sanoitukset koostuvat suureksi osaksi aiemmista Di Gi Charat-kappaleiden nimistä, tai ainakin hyvin moneen viitataan. Kyllä, biisejä on niin paljon, että jo pelkästään niiden nimillä voi sanoittaa kappaleen. :´)

*


("Smile * X'mas", esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Kalenterissa aletaan vähitellen siirtyä tuntuvasti jouluisampiin tunnelmiin kappaleiden osalta.

*


(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Toivotus hyvän joulun... DUP:n kokonaan englanniksi laulamana. (Tänään on myös viimeinen tilaisuus lähettää halpis-joulumerkki-kortit joten jos satutte lähettämään kortteja niin tehkäähän se tänään.)

*


("Winter Garden", esittäjä Asami Sanada)

Kaksiosaisessa Winter Garden-animessa (vuodelta 2006) ei olla varsinaisesti enää siinä vanhassa Di Gi Charat-maailmassa, vaan jossain toisessa rinnakkaismaailmassa, jossa Dejiko on tavallinen typykkä. Ei tämä anime mikään kummoinen ole, mutta viimeinkin Dejiko saa sen "oman" Takurou-poitsunsa (jota alkuperäisessä animessa ei ollut). XD Tämä kappale siis soi kyseisen animen lopputunnarina.

*


("Essence of Heart ~ Yume no shizuku~", esittäjät Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro)

Usadan ja Puchikon yhteinen joululaulu.

*

 
(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])
 
Onko tämä versiointi jostain länsimaisesta joululaulusta? Kuulostaa siltä kuin voisi olla. (Miksei Ani-tädillä yhtään sytytä? XD)

*


("Koi suru(?) Cafe Terrace (Winter Mix)", esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Charat-musiikkeja plärätessäni jostain syystä innostuin kahvilaterassilla syntyvän rakkauden (kappaleen nimen mukaan) teemasta, ja toivoin että olisipa tästä jouluisampi versio. No, kyllähän sellainen Winter Mix löytyikin pian perään. :>

*


(Esittäjä PKO [Kousuke Toriumi, Chihiro Suzuki ja Tomo Saeki])

Eilisen kahvilaterassi-romanssin jatkoksi saamme vastaukseksi: PKO-kokoonpanon ainoan oikeasti jouluhenkisen laulun, joka on toki myös se tyypillinen rakkaus-kaipuulaulu tällä porukalla. X>

*


(Esittäjä Asami Sanada)

Dejikon söpö joululaulu.

*


(Esittäjä Kyoko Hikami)

Usadan joululaulu. (Ikävä kyllä kaivamani tiedosto ei ollut kovin hyvä äänenlaadultaan, mutta tähän on nyt tyytyminen.)

*


(Esittäjä Miyuki Sawashiro)

Kalenterin kolmanneksi viimeisessä luukussa odotellaan jo pukkia, sillä tässä jouluisessa yksilöteemalaulussa Puchiko laulaa haaveestaan (siitä, että aikoo valvoa yön ja saada selvää eräästä punapukuisesta sedästä ja napata tämän, mutta se on vähän haasteellista :>).

*


(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami, Miyuki Sawashiro] sekä Yuka Iguchi])

Di Gi Charat Nyo-sarjaan tehtiin lopputeksteihin jälleen uusi versio Party Night-kappaleesta. Tunnelma alkaa tiivistyä, vai mitä? ;>

(PS. Huomisen luukku julkaistaan jo yöllä. :>)

*

 
(Esittäjä DUP [Asami Sanada, Kyoko Hikami ja Miyuki Sawashiro])

Ani-tädin soiva Di Gi Charat-joulukalenteri vuonna 2015 päättyy tähän DUP:n simppeliin joululaulu-potpuriin. (Luukku myöskin poikkeuksellisesti julkaistaan jo yöllä, jotta tätä voidaan kuunnella jo heti aamusta viimeisiä säätöjä tehdessä tai kun kaikki on jo tehty. Älkää nyt enää roikkuko täällä, hyvää joulua. :D)

---

Toivottavasti piditte soivasta joulukalenterista! (Kuten aina, en anna takuuta että teen tätä [tai mahdollisesti muunlaista joulukalenteria] toista kertaa, mutta koskaan ei voi tietää.)

Lisäksi; kiitos vuodesta 2015, jaarittelen lisää myös vuonna 2016!

tiistai 24. marraskuuta 2015

Ani-tädin soiva Di Gi Charat-joulukalenteri, esittely (taikka luukku #0)

Ajattelin tänä vuonna pykätä blogiini tällaisen jutun. :-)


Vaikkei blogini ole kovin tunnettu ja suosittu (en siihen kyllä ensisijaisesti pyrikään), ajattelin silti kokeilla tehdä tällaisen jonkinmoisen blogijoulukalenterin ainakin kerran, tulevista vuosista ja niiden meiningeistä en sitten tiedä. Ei tämä kalenteriaihe varsinaisesti mitenkään blogaamiseen liity (ja yleinen jaarittelufiilis on tällä hetkellä hiukan vähissä), mutta joka tapauksessa blogi toimii kalenterin alustana.

Idean tähän sain kun yksinkertaisesti kaivelin viime vuoden joulun alla kovalevyjen uumenista musiikkia silloin vastikään hankkimaani mp3-soittimeen (uskokaa tai älkää, tämä semijäärä-täti hankki elämänsä ensimmäisen ämppärin vasta vuonna 2014!), ja huomasin, että Di Gi Charatista on verrattain paljon musiikkia. (Di Gi Charatista olen kirjoittanut blogissa aiemmin vähän, ja jos tämä nimike ei ole tuttu, jaarituksen voi lukea tästä, tuntemus ei kuitenkaan ole välttämätöntä.) Joten sitten ajattelin että olisikohan musiikkia niin paljon, että siitä saisi koostettua jotain hauskaa ja jouluisaa, ja tässä tämä nyt sitten on. Eli mikä? Ani-tädin soiva Di Gi Charat-joulukalenteri, eli käytännössä se tarkoittaa, että upotan tänne blogiin joka päivä jouluaattoon asti yhden Di Gi Charat-biisin. (Kököhköä kuvaeditointia myös luvassa. :-p) Pyrin päivittämään blogin aina aamuisin, mutta en voi taatusti luvata mitään, mutta toivon mukaan päivitykset pysyvät edes jotenkuten aikataulussa. :3 (Itse asiassa minulla on aikomuksena ajastaa koko joulukalenteri päivittymään itsekseen, mutta en siltikään ole varma voiko Bloggerin ajastustoimintoon täysin luottaa. ;3)

Kalenteria on työstetty periaatteessa vähän koko vuoden ajan idean keksimisestä lähtien, ja panostus voi olla 100% turhaa, mutta mitäs siitä. :D (Tai no, panostus ja panostus... vähän ollut tekeillä koko vuoden ajan, mutta silti melkein meinannut jäädä viime tinkaan paikoittain, mutta ei siitä sen enempää. Haluan silti yrittää.)

Oikeastihan toivon, että ihmisillä on tekemistä joulun parissa niin ettei kenelläkään ole aikaa roikkua internetissä jotain hupsuja blogeja seuraamassa. ;-> Mutta sikäli kuin jos näin kuitenkin on, niin toivon, että tästä kalenterista on pientä ajankuluviihdettä, kukaties joulun viritettäkin. Di Gi Charatin musiikit ja kappaleet ovat eivät-mitenkään-yllätyksellisesti enemmän tai vähemmän Teolliselta ja Kaupalliselta kalskahtavaa musiikkia, mutta niin on melko suuri osa musiikista aina ollut. :> Ehkä tämä käy vaihtelusta, tai sitten ei.

Joulu- ja talvihenkisiä biisejä Charatissa on useampiakin, kuitenkaan en laittanut kalenteria täyteen pelkästään niistä, joten muut vähemmän jouluiset kappaleet ovat sellaisia omia henkilökohtaisia suosikkejani, toivon mukaan ne kelpaavat kuuntelijoillekin.

Hyvää joulun odotusta! (Vietättepä sitä miten tahansa. ;>)

perjantai 16. lokakuuta 2015

Dibitassut ja kadonnut prinsessa-kirja

Tämä juttu on jo vähän "vanha", mutta kirjoitan siitä silti. >:)


Dibitassujen pohjalta on tuotettu kuvitettu kirja Dibitassut ja kadonnut prinsessa. Sen on kirjoittanut animaatiosarjan käsikirjoituksenkin laatinut, suomalainen lasten- ja nuortenkirjoista tunnettu kirjailija Tuija Lehtinen, kuvituksen ovat tehneet Mio Mäkijärvi ja Emiel Inkeri. Kirjan on kustantanut Paasilinna ja se on painettu 2010, samana vuonna kun animaatiosarjan ensimmäinen kausi on valmistunut ja pyörinyt televisiossa.

Kirja on ollut erikoinen siitä, että se on sisältänyt teknologiaa nimeltä "lisätty todellisuus" (englanniksi augmented reality). Sitä on ollut ennen tätä kirjaakin, vieläkin toimii tämä Telviksen aiheeseen liittyvä linkki. :D Itse en ollut kuullutkaan moisesta teknologiasta ennen tätä, ainakaan en muista. Näin pohdiskelijan mielessä termi "lisätty todellisuus" kuulostaa jotenkin epäilyttävältä, vai eikö teistä kuulosta kummalliselta että tähän olemassaolevaan todellisuuteen "lisätään" jotain? ;D

Noh, mutta joka tapauksessa. Tässä teknologiassa on yleisesti ottaen kyse siis siitä, että tietokoneeseen asennettu sovellus tai ohjelma näyttää ruudulla todellisuuden "päälle" lisättyjä elementtejä. Tässä tapauksessa kirjaan on siis lisätty ääniä sisältäviä animaatiokohtauksia, jotka saadaan esiin ja näkymään tietokoneen näytöllä, ikään kuin "todellisina". Animaatiosisällöt ovat neliönmuotoisissa kuvioissa, jotka tietokoneeseen asennettu ohjelmisto lukee, kun kuvioihin osoitetaan koneeseen liitetyllä web-kameralla.

Hommasin tämän kirjan kesällä 2011 samaan aikaan, kun itselläni oli dibitassufanitus (tai melkein -mania) käynnistymässä. Olin into piukeana halukas kokeilemaan tätä "lisättyä todellisuutta". Mutta ei se ollutkaan ihan niin helppoa ja yksinkertaista. Kirjassa on kyllä selkeät ohjeet tarvittavan ohjelmistoon lataamiseen ja käyttämiseen, mutta valitettavasti ohjeissa annettu linkki Paasilinnan sivuille oli jo tuolloin ehtinyt vanhentumaan, eikä korvaavaa linkkiä ja muualle siirrettyä sivua löytynyt. Olin vähäisesti pettynyt, kun en päässytkään käsiksi tähän lievästi kummalliselta kuulostavaan, jännittävään ja kiehtovaan teknologiaan ja näkemään kirjaan lisättyjä animaatioita. Kirja itsessäänhän toimii kuten kirjan nyt kuuluukin toimia, toki, mutta olisi ollut hauskaa päästä kokemaan tämä jännä "lisämauste" tai extrasisältö, jos sitä nyt sellaiseksi kutsuttaisiin.

Vasta reilu pari vuotta myöhemmin keksin yrittää kokeilla turvautua ennenkin auttaneeseen ja tutuksi tulleeseen Wayback Machineen. Voi luojan lykky, sen avulla pääsin arkistoituun, aiemmin olemassaolleelle Paasilinnan dibitassusivulle, ja onnistuin jopa saamaan käsiini tämän lisätyn todellisuuden ohjelmiston!

Joten; jos siis olette hommanneet dibitassukirjan vasta joskus vuoden 2010 jälkeen ja ette minun tavoin ole päässeet päässeet käsiksi kirjan 3D-animaatioihin, minulla on ilouutinen - Dibitassujen lisätty todellisuus löytyy täältä! (Jälleen suuri kiittäminen Web Archivea. <3 Ja pahoitteluni etten ole aiemmin ehtinyt tätä juttua julkaisemaan vaikka se on ollut melko pitkään tekeillä. :D;)

Tämä lisätty todellisuus toimii ohjelmistolla, joka hyödyntää web-kameraa. Ohjelma avataan tietokoneella, ja kirjassa olevat neliön muotoiset kuviot eli markerit viedään web-kameran eteen, ja näin ruudulla alkaa tapahtua.

Tältä se lisätty todellisuus sitten näyttää tietokoneen ruudulla. Viki tulla tupsahtaa esiin. :>
(Animaatio sisältää myös puheääntä, mutta laitoin videon sijasta vain kökön gifin niin ei ääntä. ;>)
Itse en omista erillistä web-kameraa, joten en ihan täysillä ehkä saa kaikkea hauskaa tästä irti, kannettavan tietokoneen web-kameraa kun ei oikein voi pyöritellä, joten joudun pyörittelemään kirjaa kameran edessä. ;D XP;

Olisin mielelläni kuvittanut tätä jaaritusta paljon, mutta ruutukaappauksien ottaminen oli vähän haasteellista kikkailua välillä web-kameran, välillä koko tietokoneen jumahdellessa. Videon kuvaamisesta puhumattakaan. :´D Joten suokaa anteeksi perunalta näyttävä laatu.


Ihan hauska juttuhan tämä on, ja varmaan teknologia on kehittynyt taas roimasti lisää tuosta vuodesta 2010... :D;

lauantai 26. syyskuuta 2015

Muistelua ja pohdintaa: Di Gi Charat

Yksi animenkatsomisharrastukseni merkkipaaluista on sarja nimeltä Di Gi Charat (vai DiGi Charat, otsikon voi litteroida monella tapaa :p). Löysin sen "sattumalta" syksyllä 2001 selaillessani internettiä. Tuohon aikaan pengoin mm. sivustoa nimeltä BestAnime.com, joka oli korealaisperäinen anime-tietokanta- ja -multimedian kokooma-sivusto. Tuona kyseisenä vuonna Digimon oli kova juttu, joten oli päivänselvää että kulutin vapaa-aikaani etsiskelemällä sitä koskevaa materiaalia internetistä. BestAnimen tietokannan aakkosellisessa hakemistossa D-kirjaimen kohdalla näkyi Digimonin yläpuolella sellainen nimike kuin "Di Gi Charat". Pitihän sitä uteliaisuudesta klikata vaikka tuskin sillä oli minkäänlaista yhteyttä Digimoniin (ihan yhtä lailla kuin vaikkapa esim. Fullmetal Alchemist jotenkin liittyisi Full Metal Paniciin ;D [miten kökkö vertaus, mutta ihan tosissaan näin se meni :D]).

Todennäköisesti ensimmäisiä näkemiäni kyseiseen sarjaan liittyviä kuvia.
Mitä näinkään, kissakorvaisia (tai oikeammin sanottuna -päähineisiä) tyttöhahmoja. Eläinhahmoista ja kissoista tykkäävänä luonnollisesti kiinnosti tutkia ja perehtyä enemmän, joten katselin kuvatarjontaa ja latailin videopätkiä.

Niin - jos vielä eläisimme aikaa, jolloin YouTubea ei ole, niin tässä kohtaa luultavasti ohjaisin ihmisiä etsimään kuvat ja videopätkät itse. Mutta onneksi YouTube on, ja voin upottaa sieltä videon suoraan tähän tekstiin! :D


"Mikä ihme tämä on ja mistä tässä oikein on kyse?!"

(Video on siis tv-sarjan alkutunnari. Ja ihan tarkoituksella valikoin vähän suttuisemman laatuisen videon. ;>)

Söpöjä tyttöhahmoja, mutta älkää antako sen hämätä, kissankorvat ovat vain somiste. >;3 Di Gi Charat ei todellakaan ole mitään pikkutytöille tehtyä hempeilysöpöilyä. Sen sijaan sarja on parodia joka nauraa lempeän itseironisesti Japanin omalle animeharrastuskulttuurille ja ehkä koko Japanille itselleen. Chibi-tyyliset pallerohahmot paljastavat ei-niin-söpöt puolensa laittamalla säännöllisesti ranttaliksi keskenään ja muiden (enemmän tai vähemmän epämääräisten) ihmisten ja olioiden kanssa.

Di Gi Charat-animessa on kuusitoista kolme minuuttia kestävää jaksoa. Voiko sarjassa, jonka jaksot ovat "vain" kolmeminuuttisia, tapahtua yhtään mitään? Vastaus on kyllä! Jopa kolmeen minuuttiin saa hyvinkin mahtumaan paljon asiaa, kun osaa tiivistää. (Tämän nyt varmaan jokainen vähänkään animaatioihin perehtynyt henkilö tiesi, mutta kirjoitin tämän huomion kuitenkin.) Onhan sanomalehtisarjakuvissakin tarinoita, vaikka useimmiten ne ovatkin vain muutaman ruudun mitassa kerrottuja vitsejä, mutta joka tapauksessa.

Sarjan ensimmäisessä jaksossa (johon myöskin annan tubelinkin) päähenkilö, kansan rakastamaksi idoliksi halajava kissapäähineinen tyttö nimeltä Dejiko saapuu maapallolle kavereineen (= toinen pienempi kissapäähineinen tyttö Puchiko ja ilmassa leijuva keltainen pallero Gema), kun kissakorvainen avaruusalus iskeytyy Japaniin, tarkemmin määritettynä Tokion Akihabaraan (joka siis käsittääkseni ihan tosielämässäkin on suurin piirtein määritettynä elektroniikan ja animeharrastajien mekka). Poppoolla ei kuitenkaan ole rahaa eikä yösijaa, mutta anime- ja pelikauppa Gamersin johtaja sattuu paikalle ja tarjoaa huonetta myymälän yläkerrasta. Loppujen lopuksi sovitaan, että poppoo saa huoneen ja vastineeksi siitä työskentelee kaupassa. (Jakson lopussa kuullaan pahaenteistä naurua ja nähdään epämääräinen varjomainen hahmo, joka on Dejikon tuleva kilpakumppani, puputyttö Hikaru Usada, joka käyttää taiteilijanimeä Rabi~En~Rose.)

Tämä on lähtöasetelma, mutta mitään oikeaa jatkuvaa juonta sarjassa ei varsinaisesti ole, seuraamme vain erikoisten tyttösten enemmän ja vähemmän kummallisten, vähäpätöisistä katastrofaalisiin ulottuvien sattumusten ja kommellusten täyttämää arkielämää myymälässä ja vähän sen ulkopuolella.

Tuoteperheen tausta lyhyesti

Sarjakuva-Dejiko vuodelta 1998. ©Koge-Donbo.
Alunperin Di Gi Charat-hahmo, läheisemmin tunnettuna Dejiko (oikea translitterointimuoto lienisi DiGiko, mutta käyttäkäämme tuota ensinmainittua), on Broccoli-mediatuotantoyhtiön ja sen omistaman Gamers-vähittäiskauppaketjun maskottihahmo, jonka on alkujaan luonut ja piirtänyt  taiteilijanimi Koge-Donbo. Alunpitäen höpsön ja tohelonoloinen Dejiko esiintyi ensimmäisen kerran From Gamers-mainoskatalogissa neljän ruudun sarjakuvastripissä vuonna 1998. Siitä hahmo siirtyi ensin mainosanimaatioon.




Mainosten jälkeen seurasi kolmeminuuttisten jaksojen tv-sarja makasiiniohjelma Wonderfulin segmenttinä seuraavana vuonna. Siinä Dejikon hahmo on alkuperäistä höpsyli-sarjakuvaminäänsä särmikkäämpi ja terävämpi. Muutkaan hahmot eivät ole mitään yliherttaisia hissukoita.

Japanissa ei taida olla laisinkaan epätavallista että kaupalliset keulakuva- ja mainoshahmot päätyvät televisioon, jopa kokonaisten sarjojen päätähdiksi. Di Gi Charatista on olemassa animen lisäksi tietysti mangaa, cd-levyjä, pelejä ja jos minkälaista muuta oheiskrääsää, ja onkin vaikeaa määrittää, mikä tuoteperheessä oikeastaan on se keskeinen, varsinainen pääsijainen tai "alkuperäinen" tuote, kun monesti kaikkia markkinoidaan ja myydään yhtä aikaa. Hahmot jo itsessään voivat olla bisnestuote.
Kaveri kävi kerran Japanissa ja toi tuliaiseksi tällaisen "keitai strapin" (lähin käännös tavaralle lienee kai meikäläinen "kännykkäkoru", pointtina on että tällaisella lenkillä ja siihen kiinnitetyllä figuurilla koristellaan puhelin).
Oheiskrääsää varmaankin markkinoidaan ja myydään hahmojen söpöydellä, sitä ei käy epäileminen - ja siksi animen hahmojen persoonissa ilmenevä särmäisyys tuokin mukavan kontrastin ulkoiselle söpöydelle. Di Gi Charat-animesarja on vain yksi osa valtavaa tuoteperhettä, mutta monelle, myös minulle, nimenomaan se "keskeinen" ja "alkuperäinen" tuote.

Alkuperäis-animesarjan jälkeen

Alkuperäisen sarjan ja erikoisjaksojen keskeisimmät hahmot ryhmäkuvassa.
Di Gi Charatin menestystarina jatkui animaation saralla vielä pari vuotta, kun alkuperäinen tv-sarja sai jatkoa erikoisjaksojen muodossa; vuonna 2000 kesä- ja jouluerikoinen, 2001 ohanami- (eli kevät-) ja toinen kesäerikoinen sekä elokuva (joka tosin kestää vain reilut 21 minuuttia). Näiden kesto oli jo enemmän kuin kolme minuuttia, ja uusia hahmoja ilmestyi kuvioihin sekoilemaan. Ja kieltämättä jutuissa alkoi olemaan rahtusen verran sitä söpöilyäkin, mutta vaikka terävin särmä vähän pehmeni, niin alkuperäinen konteksti ei juurikaan kadonnut tai muuttunut.

 Vasemmalla: erikoisjaksoissa tavataan pandakorvaisen Piyoko-tytön johtama varsinainen pahisporukka, Black Gema Gema-dan ("-ryhmä" tai "-jengi"). (Naiskatsojien silmäniloksi saatiin koirakorvaisia lekuripojuja. <3) Oikealla: söpöstelyä kirsikkapuun alla erikoisjaksossa "Sakura Sakura".

Näiden jälkeen aikanaan tulivat kyllä vielä kokonaan omat sarjansa, nuoremmille katsojille sopiva Panyo Panyo Di Gi Charat vuonna 2002, täysimittainen uusversio-sarja Di Gi Charat Nyo vuonna 2004 (joka on animetuotoksista ainoa, jota en ole katsonut, ja vähän epäilen haluanko koskaan katsoakaan) ja viimeisimpänä vuoden 2006 kaksiosainen tv-spesiaali Winter Garden, joka enää hyvin löyhästi perustui alkuperäisiin hahmoihin. Mainittakoon vielä myös vuoden 2003 spinoff-OVA (suoravideojulkaisu) Piyoko ni omakase pyo! joka keskittyy Black Gema Gema-jengin elämän toilailuihin.

Vielä vuonna 2008 Dejiko esiintyi televisiomainoksessakin, mutta tuon jälkeen on ollut hiljaisempaa. (Asioiden laitaan lienee mahdollisesti vaikuttanut sellainen seikka, että Broccoli fuusioitui Animate-yhtiön kanssa "AniBro"ksi tuona samaisena vuonna.) Ilmeisesti Di Gi Charat-tuoteperhe on kuitenkin jossain muodossa hengissä, koska virallinen sivusto "Dejiko no heya" on yhä pystyssä ja sinne päivittyy uutisia.

Suomalaisen fanin fanitus

Miksi sitten Di Gi Charat on itselleni niin rakas juttu? Noh, tuohon aikaan, siis vuoden 2001 lopulla, kaikilla ei vielä todellakaan ollut nopeita internet-yhteyksiä käytettävissään, minulla varsinkaan. Parinsadan megatavujen kokoisten videotiedostojen nettilatailu ei tullut kysymyykseenkään (eikä netissä vielä pahemmin ollut striimaussivustoja). Di Gi Charat oli sarjana lyhytkestoisuutensa (ja siten myös tiedostokoon) puolesta helppoa latailtavaa hitaammallakin yhteydellä. (Muistan kyllä erään myöhään venyneen illan/yön vuoden 2002 puolella jonka vietin latailemalla jouluerikoisjaksoa tuntikausien ajan. Ihan oikeasti. ;D) Tämän lisäksi Di Gi Charat oli yksinkertaisesti ensimmäinen anime jonka "löysin itse" aikana, jolloin olen erikseen tiedostanut animen olemassaolon, toisin sanoen en ollut aiemmin lukenut siitä mistään tai kuullut keneltäkään muulta, joten siksikin se on minulle henkilökohtaisesti merkittävä tapaus.

Vuosien varrella olen tehnyt sellaisen havainnon, että voisin sanoa, että Di Gi Charat on ehkä japanilaisinta näkemääni animea, olkoonkin etten tunnustaudu varsinaiseksi japani-intoilijaksi ja animen himokuluttajaksi, mutta kuitenkin; on asioita, joita on tullut huomattua ja pähkäiltyä ja asioita, joita ei ole voinut olla huomaamatta ja pähkäilemättä.

Di Gi Charat-animen, sekä Koge-Donbon piirtämän Dejiko's Champion Cup Theater-mangan kautta olen kohdannut ensi kertaa monia ehkä pieniä ja yksinkertaisia ja nimenomaan japanilaisia kansan-, koulu- ja arkikulttuurin ilmiöitä, toisin sanoen koen, että olen hyvinkin saanut niistä tuntumaa Japaniin itseensä - toisaalta; oikeastaan ainoat kunnolliset vertailukohdat animaation saralla tuona aikakautena minulle olivat Pokémon, Digimon ja Studio Ghiblin elokuvat (joita huom. vasta alettiin tehdä kunnolla tunnetuksi täällä suomessamme). Voi ehkä kuulostaa hassulta, mutta kaikki nuo edellämainitut tapaukset tuntuvat suorastaan universaaleilta Di Gi Charatiin verrattuna. Tosin voimme myös huomioida, että Pokémon oli jenkkilän kautta kierrätetty - eli esim. onigiri-riisipallerot muuttuivat dialogissa ties miksi "donitseiksi" ja "munkeiksi". Digimonissa taas enimmäkseen seikkailtiin ja poukkoiltiin tosimaailman ja digitaalimaailman väliä, japanilainen arkikulttuuri ja kaupunkimiljöö toki näyttäytyy kyseisessä sarjassa hyvinkin, mutta useimmiten kuitenkin vaivihkaa, joten silti: nimenomaan Di Gi Charatista olen oppinut asioita Japanista ja japanilaisuudesta, mm. saanut ensituntuman keväisiin kirsikankukkakatselusessioihin (=hanami-juhlat), vahvistavaa lisäperspektiiviä japanilaisten omiin kansallisiin pyhäpäiviin (sekä epäkristilliseen joulun viettoon), nähnyt ensi kertaa kotatsun, ja niin edelleen ja niin edelleen...

Ja se on vain alkua.

Saattaa olla hyvinkin mahdollista, ja luultavasti todennäköistäkin, että tässä kyseisessä animessa on paljon sisäpiirivitsejä, joita kukaan Japanin ulkopuolella ei mitenkään voi tajuta, sattuipa meinaan tässä "taannoin" (taisi kyllä olla 2012 jo :-)) niin, että kaverini löysi YouTubesta erikoisella tavalla kiintoisan mainospätkän.


Kyseessä on siis ilmeisesti jokin akihabaralaisen kodinelektroniikkakaupan mainos, jossa lauletaan "Suteki na Something", joka sattuu olemaan myös fraasi, jota Puchiko mutisee Di Gi Charat-animesarjan peräti ensimmäisessä jaksossa. :-D Mainos on ilmeisesti pyörinyt sikäläisessä televisiossa 1990-luvun loppupuolella, joten siinä mielessä täsmää; yhteyden voi nähdä tai olla näkemättä. Tällainen tuli vastaan, vaan onkohan tämän sortin sisäpiirijuttuja enemmänkin? Tiedä häntä, en luultavasti koskaan tule pääsemään niistä perille, saati edes tietämään kaikkea, mutta oli miten tahansa, sen tiedän, että nautin Di Gi Charatista joka tapauksessa riippumatta siitä kuinka paljon "tajuan". Tai olen tajuamatta.

Tosiaan, aivan alussa katsoin sarjan jaksoja osittain myös kokonaan ilman minkään luokan tekstitystä, eikä japanin kielen taitoni ollut tuolloin hääppöinen (eikä ole muuten vieläkään, joskin olen vuosien kuluessa edistynyt hivenen ilman että olisin päntännyt jotakin "virallista" opiskelumateriaalia). Kielimuuri ei siltikään ole juuri koskaan estänyt minua nauttimasta animaatioteoksista, ja Di Gi Charat jos mikä on visuaalisesti ilmeikäs sarja. Se on japanilaisin mutta silti huumoriltaan melkoisen helposti tajuttavaa ja siinä mielessä omalla tavallaan universaalia, joten ehkei se sittenkään eroa paljoa muista tuolloin seuraamistani tapauksista.

Kaikkein ensimmäisin (ja alitajuisesti) sarjasta oppimani asia oli luultavasti se, että chibihahmot eivät aina välttämättä olekaan söpöjä, tai ainakaan käyttäydy söpösti, eikä niiden välttämättä tarvitsekaan tai ole pakko -  ne voivat olla rumia ja jopa suorastaan tökeröitä. Ja myös pirun viihdyttäviä.

Di Gi Charatilla on luonnollisesti ollut vaikutusta siihen, mitä animea olen myöhemmin katsonut ja mangaa lukenut, eikä se ole ihan vähäinen; olen katsonut animen ohjaajan muita teoksia sekä valinnut katsottavakseni sarjoja joissa on "Charatista tuttuja" ääninäyttelijöitä. Sekä tietenkin olen lukenut muita Koge-Donbon piirtämiä sarjakuvia.

Löysin Di Gi Charatin siis jo 14 vuotta sitten, vieläpä melko tuoreeltaan tuohon aikaan. Se on edelleen rakkaimpia muistojani animeharrastuspolun varrelta ja sen pariin on edelleenkin mukavan lämmin palata aina välillä ajatuksissa ja animeakin ehtii katsoa nopsaan, kiitos lyhyyden ja asioiden mainion tiivistyksen. Nyo!
Laitanpa lopuksi tällaisen kivan, meidän suomalaisten silmiin ehkä aavistuksen verran syksyisen kuvan.

lauantai 22. elokuuta 2015

Muumit Rivieralla (ja Ani-tädin mietteitä jälkijunassa, kuten tavallista)

Voisin näin elokuussa kirjoittaa jonkusen sanasen viime vuonna valmistuneesta ja leffateattereissa pyörineestä Muumit Rivieralla-elokuvasta. Siitä lienee kaikki oleellinen jo sanottu, mutta annan silti joitain omakohtaisempia näkemyksiäni, kun palailin tässä taannoin elokuvan DVD-julkaisun pariin.


Aloin odottaa leffaa innolla heti siitä lähtien kun ensimmäistä kertaa asiasta luin (=NoJopasin Eläköön kuvat!-blogissa toukokuussa 2012). Olen paatunut muumifani ja aina avoin uusille tulkinnoille Tove Janssonin muumihahmoista ja -maailmasta. Muumiperhe Rivieralla-sarjakuva on minulle myös tuttu, olen lukenut sen lapsuudessa ja aikuisiälläkin, joten odotin suurella mielenkiinnolla millainen nimenomaan sanomalehtisarjakuvamuumeihin perustuva elokuva tulisi olemaan - mikään aiempi muumitulkinta kun ei ensisijassa ole viitannut niihin, vaan enemmän muumikirjoihin tai niiden maailmaan (ja kirjoissa ja sarjakuvissa on siis hivenen eroja). Viime vuoden elokuussa trailerin julkistuksen aikaan totesin, että elokuva tulee näyttämään hyvältä, paljoa muuta siitä ei silloin voinutkaan sanoa. Reilun kahden vuoden odotuksen jälkeen kävin sitten katsomassa elokuvan teatterissa, ja nämä olivat ajatukseni siitä silloin kun kaverille selostin:

"ihan katsottava 3/5, olis voinu olla huonompi ja parempi. Hyvin piirretty ja musiikit mitä muistan niin ok, mut toisaalta juonessa oli paikoin aika huonoa rytmitystä, tv-sarjan jaksona/jaksoina olis toiminu paremmin kenties."
Ja näinpä; elokuva on teknisesti mainio ja näyttää hyvältä, animaatiossa itsessään ei ole mitään valitettavaa, ei myöskään sen muissa visuaalisissa elementeissä. Musiikit passaavat mainiosti myös. (Elokuvan dubbauksesta en viitsi kirjoittaa, koska minulla ei ole siitä sen kummempaa sanottavaa suuntaan tai toiseen.) Eleenä Tove Janssonin työtä kohtaan elokuva on ajatukseltaan kaunis osoitus, mutta muuten se ei sitten lopulta täysin lunastanut odotuksiani, ja se on hiukkasen ikävä sanoa.

Elokuvan juonihan on kaikessa yksinkertaisuudessaan se, että muumiperhe lähtee reissaamaan Rivieralle, ja perheelle sattuu kaikenlaista ja sen keskinäinen harmonia joutuu epätasapainoon reissun aikana.

Myös minäkin katsojana joudun henkiseen epätasapainoon, enkä osaa suhtautua elokuvaan, tai vähän epäröin, miten siihen kannattaisi suhtautua.

Tämän kohtauksen visuaalisuudesta pidän kyllä.
Muumit eivät ole laaksossa (elokuvan tekijöillä) - missä ja mikä on pointti?

Elokuvan visuaaliset yksityiskohdat ovat hyvinkin kohdillaan, juonelliset pääpiirteet taas sen sijaan eivät ihan, tai ollenkaan: elokuvan muutaman kerran uudelleen katsottuanikin olen edelleen sitä mieltä, että juonen rakenne, tarinan kulku ja yleinen rytmitys ja ajoitus tuntuvat olevan vähän hakusessa ja hetkittäin ihan täysin hukassa.

Elokuvan alussa Muumilaaksossa tapahtuva episodi muumiperheen tavanomaisen leppoisan arkielämän kuvauksesta Mymmelin ja pikku Myyn pelastumisoperaatioon ja muumitalossa mellastavien merirosvojen visiittiin on irrallisen oloinen tapahtumasarja myöhempään varsinaiseen Riviera-osuuteen nähden, ja se on mielestäni myös elokuvan rakenteellisesti yhtenäisin ja sitä kautta mielenkiintoisin ja paras osuus; venereissulla homma lähtee hiljaksiin ajelehtimaan ja perillä Rivieralla tapahtumat vasta alkavatkin haarautumaan (se tosin taitaa ideana vähän ollakin). Kokonaisuutenakin elokuvan juoni tuntuu pätkivän ja harhailevan miten sattuu. Vaikka useita erilaisia ja sinänsä kiinnostavia teemoja putkahtelee esille, oikein mikään ei tunnu kantavalta pääjuonelta tai edes teemalta, mahdollisuuksia yhdistellä kohtauksia ja linkittää tapahtumia ei kauheasti hyödynnetä ja harvoja asioita käsitellään kunnolla tai mitenkään - elokuvan tapahtumat vain tulevat peräkkäisinä sarjoina ilman että juuri millään tuntuisi olevan painoa ja suurempaa merkitystä.

Samaten alkaa vähän mietityttää, miksi juuri Riviera-tarina on valikoitunut elokuvattavaksi, kun juoneen on sitten kuitenkin pitänyt ympätä extraa; edellä mainittu alkuepisodi, sekä hahmot, jotka ovat puhtaasti täytteenä, eivätkä tee elokuvassa mitään oikeasti merkittävää juonen kannalta; maksimissaan heittävät ehkä pari hauskaa repliikkiä, jotka irrallisina eivät huvita kovin paljon. Ihmettelen, mitä Nuuskamuikkunen tekee leffassa, jossa tämän osana on pelkästään saapua alussa Muumilaaksoon ja sitten ekan vartin jälkeen jäädä kotiin odottelemaan kun muumiperhe lähtee reissuun. Hahmon olisi yhtä hyvin voinut vaihtaa mihin tahansa toiseen enemmän tai vähemmän keskeiseen sivuhahmoon tai jättää kokonaan pois tai antaa sille aktiivisemman roolin - nyt tuntuu että se on mukana vain koska se nyt on hei Nuuskamuikkunen ja se pitää ehdottomasti näyttää leffassa! :D Minusta on myöskin vähän hassua, miten muumiperhe lähtee reissaamaan juuri kun Nuuskamuikkunen on palannut heidän luokseen; paljon hauskempaa ja kiinnostavampaa settiä olisi saanut aikaan jos esim. muumiperhe olisi törmännyt Muikkuseen juuri Rivieran maisemissa :DD). Myy sentään ujuttautuu muumiperheen reissulle mukaan ja saa täten vähän enemmän ruutuaikaa, mutta sitäkään ei ole hyödynnetty mitenkään juonen kannalta. Palatakseni tämän kappaleen alkuun, muumien maailma on muumien maailma, ovatpa Nuuskamuikkunen ja Myy siellä tai eivät; ja muissakin muumisarjakuvatarinoissa olisi ollut jytyä ja ehkä vielä parempaakin materiaalia elokuvausnäkökulmasta ajatellen. Alkuperäinen Riviera-tarina on mainio, mutta elokuvan kantavana pääjuonena se ei ole ehkä ideaalein. Ehkä sen vuoksi, tai ihan muutenkin, muistakin muumisarjistarinoista on lainattu juttuja ja aiheita elokuvaan, mutta niiden sovittaminen Riviera-juoneen ei ole onnistunut saumattomasti, ja se osaltaan näkyy myös elokuvan hajanaisuudessa.

Elokuvassa tapahtuu kaikenlaista, mutta juttuja ei kauheasti pohjusteta eikä tapahtumia tai hahmojen motiiveja, muuta käytöstä tai yleensäkään läsnäoloa kauheasti perustella eikä juuri millekään ole syytä. Paatuneille ja perehtyneille muumifaneille ei tosin tarvitsekaan selitellä juttuja ja pureskella niitä valmiiksi, ja meille sopii hyvinkin elokuvan uskollisuuden tarkkailemisen lisäksi bongailla alkuperäistarinasta poikkeavia tai siihen muista sarjakuvatarinoista (tai täysin uusia) lisättyjä kohtauksia ja elementtejä. Mutta sittenkin, kun tämä on uusi tulkinta muumeista, olisi mukava jos hahmoja oltaisiin ihan vähän esitelty elokuvan alussa, kaikesta huolimatta.

Mistä puheenollen, minut hivenen yllätti se, miten elokuvassa osittain myös hahmot itse ovat se heikoin lenkki; hyvinkin valitettavaa ja ikävää sanoa siihen nähden kun tiedostaa miten ilmaisuvoimaisia hahmoja muumit ovat, ja näkee, miten hahmojen potentiaalia ei hyödynnetä ja revitellä ihan täysillä. Ovathan muumit tässä ehkä vähän särmikkäämpiä kuin vaikka Muumilaakson tarinoissa, mutta tuntuu silti, että sitä särmää olisi voinut olla ja ammentaa muumisarjiksista vielä enemmänkin. Nyt hahmot tuntuvat sittenkin jotenkin hassusti ja vääristä kohdista viilatuilta.

Vaikka sarjakuvamuumeissa onkin enemmän särmää ja satiiria, niissä oli kuitenkin myös vähän sitä samaa lempeyttä ja lämpöä kuin muumikirjoissakin, tai ehkä minä vain muistan väärin ja haihattelen ihan turhia. Joka tapauksessa olipa alkuperäisissä sarjakuvamuumeissa lämpöä tai ei, niin elokuvassa sellaista tuntua ja tunnelmaa ei ole juuri yhtään, ei sillä että välttämättä tarvitsisi olla, mutta sitä kautta koen väistämättä että valtaosassa elokuvan hahmoista ei ole minkäänlaista tarttuma- ja kosketuspintaa tai ulottuvuutta ja sen takia hahmot (ja sitä myötä koko elokuva) jättävät minut hivenen kylmäksi, ja minun on vaikea pitää niistä ylipäätään. Haluaisin fanittaa, mutta ei pysty.

Kaiken kaikkiaan tuntuu jotenkin, että elokuvan tekijät ovat panostaneet enemmän ja hyvin tarkasti visuaalisiin yksityiskohtiin kuin tarinaan ja sen hahmoihin, juonen kuljetukseen ja jatkuvuuteen, rytmityksestä puhumattakaan.

Onhan se ihan mukava esim. nähdä, että muumitalon sisällä kasvaa puu tässä elokuvassa :-)
Tämä ja muut pienet visuaaliset yksityiskohdat vain eivät auta paikkaamaan rakenteeltaan hajanaisen juonen puutteita.
Näinollen elokuva toimii enemmän episodisen "aivot narikkaan"-kategorian puolella kuin oikeasti juonellisena ja jatkuvana stoorina, ja mikä ettei sinänsä. Alkuperäinen sarjakuvakin on toki luonteeltaan ymmärrettävästi "pätkivä" ja episodinen, mutta sen tuominen elokuvamuotoon sellaisenaan ei oikein toimi ja elokuva on todella hajanaisen oloinen. Minä odotin elokuvalta jatkuvuuden tunnetta ja hallittua, kasassaolevaa kokonaisuutta, mutta sainkin vain peräkkäisiä irrallisia pätkiä, ja sen puolesta en viihdy liikkuvien kuvien sarjatykityksessä, vaikka hetkittäin onkin ihan kaunista. (Vähän mietin, että DVD:llä olisi saanut olla kohtausvalikko. :DP)

Lisäksi tuntuu vähän siltä että elokuvaan on yritetty hakea jotain "jokaiselle jotakin"-fiilistä, mutta onnistuuko se todella viihdyttämään kaikenikäisiä katsojia, ja keitä elokuva eniten viihdyttää, muumeja enemmän vai vähemmän tuntevia? Jotenkin minusta tuntuu, että tämä leffa on yrityksessään pyrkiä olemaan jokaiselle jotakin vähän tasapaksu ja sillä tapaa lievästi disneymäinen. :-D Minulle se ei ole tarinaltaan tarpeeksi dramaattinen tai muuten koskettava ollakseen vakavasti otettava, eikä liioin niin kepeä komedia, että siihen voisi suhtautua kevyenä leffavälipalana, joskin siltä kantilta elokuvaan luultavasti kannattaa suhtautua jos sitä haluaa myönteisessä mielessä tarkastella. Mutta siltikin minua vähän vaivaa...

Juoni ja hahmot tuuliajolla

Elokuvan suurimpia ongelmia on mielestäni myös siis se, että se tuntuu yrittävän olla samanaikaisesti sekä kepeä seikkailu että vakavammin otettava, jopa dramaattinen ja jonkinlainen Muumipeikon kasvutarina, siinä surkeasti onnistuen, siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseinen hahmojuonikaari istuu Riviera-tarinaan melko huonosti. Alkuperäisessä tarinassa Niiskuneiti ja Muumipappa lohkaisevat tarinan ydinhahmojen roolit, eikä tämä haittaa menoa ollenkaan elokuvassakaan.

Siinä kuitenkin yritetään vähän nostaa muitakin tyyppejä jonkinlaisiksi keskushahmoiksi, mutta yrityksestä huolimatta Muumipeikkomme tuntuu silti liian paljon sivuhenkilöltä, jonka mietteet hukkuvat ja unohtuvat elokuvan muiden tapahtumasarjojen sekaan, eikä homma vaan toimi. (Tämän lisäksi: tuntuu vähän, että Muumipeikon "varjo"-hahmo [se pieni tumma hiippari serkkuineen] on paljon aktiivisemmassa roolissa kuin "esikuvansa" ja viihdyttävämpi seurata. :DP)

"Minun täytyy oppia sanomaan 'ei'." - Ihanko totta, peikkoseni?
Elokuvan alussa vähän yritetään luoda puitetta, josta voisi ajatella ja toivoa kehittyvän jotakin mielenkiintoista; on kohtaus jossa kaikkien vietävänä ja pompotettavana oleva Muumipeikko miettii, että hänen pitäisi oppia kieltäytymään ja vastustamaan, sanomaan toisille 'ei'. Tämä kyseinen hahmon ongelma (joka teemaltaan on lainattu pätkästä Muumipeikko-sarjakuvatarinaa) on yksi suurimpia suosikkiteemojani muumeista, ja vaikka se on yritetty tuoda tähän elokuvaan, se on tehty niin kehnosti, ettei se vain onnistu sykähdyttämään ja koskettamaan minua. Elokuva kun on yleistunnelmaltaan sen verran kepeä, ettei Muumipeikkoon keskittyvää henkilökohtaista draamaa pysty ottamaan vakavasti ja vaikka siitä kuinka muistettaisiin toitottaa, se ei tunnu elokuvan pääjuonelta eikä istu kunnolla samassa veneessä olevien muiden enemmän tai vähemmän hajanaisten teemojen ja juonenpätkien kanssa.

Vaikka vässykkämäisen ja liian myöntyväisen ja kiltin Muumipeikon kasvu- ja kehitystarina ei saa parhainta käsittelyä elokuvassa ja se jää muiden muassa vähän vajavaisen oloiseksi, niin jotain mielenkiintoista siihen liittyen elokuvasta kuitenkin huomaa: kukaan muumiperheestä ei anna muumille tukeaan, vaan kaikki ovat keskittyneitä omiin asioihinsa. Niiskuneiti ja Muumipappa viihtyvät Rivieralla seurapiirien pyörteissä varsin hyvin, ja Myy tekee mitä tekee. Muumimamma kyllä toki jeesaa vähän kun ei itsekään oikein viihdy Rivieralla, mutta tämäkin tuntuu olevan enemmän kiinnostunut omista projekteistaan (sekä epävarmasta ja alemmuuskompleksisesta Surku-koirasta huolehtimisesta) poikansa sijaan.

Mutta onneksi ja vähän yllättäen Muumipeikko saa tarvitsemaansa tukea perheen ulkopuolelta, markiisi Mongagalta (joka lienee viehtynyt koko muumiperheeseen).

Tämä juonenlisäys oli itse asiassa ihan OK.
Ja vaikkei Muumipeikon kasvutarinaa elokuvassa saada rakennettua kunnolla kiinnostavaksi juonielementiksi, alkupuoliskolla luotu premissi saa kuitenkin jonkinlaisen ratkaisun elokuvan loppupuolella peikon taistellessa Niiskuneitiä hännystelevää Clarkia vastaan, mutta eipä kaksintaistelukaan oikein säväytä dramaattisessä hengessään (ja sarjakuvassa se onkin selkeästi koominen kohtaus). Loppu hyvin, kaikki hyvin joka tapauksessa.

En vaadi enkä odottanut täydellisyyttä; ajattelen, että elokuva olisi voinut olla vähän uskollisempi alkuperäisteokselle ja hahmoilleen, ja toisaalta se olisi voinut ottaa enemmänkin vapauksia. Muumit Rivieralla on jotain siltä väliltä, ja se olisi OK, jos kokonaisuus toimisi. Kyllähän leffa menee kaikkien muidenkin muumitulkintojen ohessa ja vierellä, eikä se täysin epäonnistunut tekele ole vaikka sillä huomattavat vikansa ja puutteensa onkin, niistä huolimatta tietenkin toivon, että leffan näkemisen myötä ihmiset innostuvat tutustumaan alkuperäisiin muumisarjakuviin, elleivät ole sitä ennestään tehneet.

Sitten lopuksi varsinaisesta elokuvaan keskittyvästä jaarittelusta eriytetyt extrakappaleeni.

---

Fanin nillitysextra: näkkileivät puuttuu!

Pikkuasioista on usein tarpeetonta nillittää, ja vaikka olenkin avomielinen muumitulkinnoille enkä vaadi täydellistä uskollisuutta Janssonien alkuperäisteoksia kohtaan, olen silti ihan pikkipikkiriikkisen pettynyt siitä, että yksi omakohtainen suosikkikohtaukseni sarjakuvasta ei ollut mukana elokuvassa (tai no, olihan se kyllä tavallaan, mutta niin muutettuna alkuperäisestä!). Saatte vapaasti pitää tätä vaikka minkämoisena turhanpäiväisenä ja pikkumaisena nillityksenä, ilmaisen mielipiteeni silti:

Mustasukkainen Muumipeikko huutelee ja huomauttelee veneen alta. :D (Diggasin jo lapsena tästä
kyseisestä kohdasta, etenkin keskimmäisestä ruudusta, tai ainakin se on jostain syystä jäänyt erityisesti mieleeni. ;P)

"Kohu"extra

Leffaan liittynyt yleisön"kuohunta" ja reaktio, jota oli internetissä luettavissa oli tietenkin vähän naurettava juttu, toisaalta muuta ei kai voinutkaan odottaa, ja sen pohjalta voisi vääntää vaikka mitä sössötystä muumien fanikuntaan liittyen. Koska totta hitossahan ne truu muumifanit(!!!1) tietävät, millaista matskua ne Janssonin sisarusten luomat faktuaalisesti aidot ja alkuperäiset sarjakuvamuumit ovat. Niiden jotka eivät tiedä, ja joiden käsitys muumeista pohjaa ensisijassa Muumilaakson tarinoita-animaatiosarjaan ja jotka hämmentyivät tai ehkä suorastaan järkyttyivät(!!1) uusimmasta muumileffasta, on turha julistaa muumifaniuttaan kun eivät tiedä, mistä puhuvat. (Ehkä vähän turhan provokatiivisesti ilmaistu kommentti :D;, mutta tämä aihe on sellainen, jota olisi kenties hauska käsitellä joskus erikseen lisää.)

Huhuextra

Jostain joskus lukemani huhun mukaan muumeista oltaisiin ehkä tekemässä uutta animaatiosarjaakin tämän Riviera-elokuvaepisoodin jälkeen. Mikäli huhu pitää paikkaansa ja tällainen projekti on tekeillä (eikä kyseessä ole esim. elokuvan pätkiminen episodisarjaksi ja vaikka olisikin), toivon mukaan se onnistuu paremmin. Jos se tehdään sarjakuvien pohjalta, jaksojen ei tarvitsisi olla kovinkaan pitkiä, 10, 5, 3 minuuttia tai jopa 1 minuutti riittäisi hyvin. Sehän se hauskinta olisi jos/kun vaikka YLEn ohjelmien väleissä tulisi täytepaloina minuuttimuumeja joita bongailla. :D Ihan tosissaan siis!

Musiikkiextra

Elokuvan musiikit lienevät perus-elokuvamusiikkia, mutta olisi se ihan hauska ehkä omistaa soundtrack. Ja itse asiassa sellainen on olemassakin, tottahan toki, mutta enpä ole sitä nähnyt sen enempää lähi-hypermarketeissani kuin kotimaisissa nettikaupoissakaan. Tämä on lievästi sanoen outoa, huomioiden elokuvan yleisen hypetyksen lisäksi myös sen, että elokuvan musiikilla on jopa ihan suomalaisia tekijöitä. Siltikään ja muutenkaan ei tätä ole näkynyt paikallismyynnissä. Eikö muumielokuvamusiikkia viitsitä laittaa jakelumyyntiin Suomessa, vai missä vika, onko kyseisen luokan kuluttajakunta arvioitu marginaaliin vai unohdettu täysin?

Eipä ole tätä näkynyt Suomessa, ei...
Ihan tosissaan; jotain hullunkurista ja surkuhupaisaa siinä on, kun taidan oikeasti joutua ostamaan tämänkin muumimusiikin CDJapanista...?? :´D

lauantai 8. elokuuta 2015

Loppukesästä... (2015)

Tiedättekös mikä sesonki nyt on? Ehkä tiedättekin. :-)

Juurikin tämä! Mustikka-siisön!
Kun juttelin kaverin kanssa aiheesta niin sainpas kuulla erään musiikkikappaleen, jonka olen jotenkin onnistunut elämässäni missaamaan. :´D Antero Raimo & Ovet-yhtyeen "Mustikanpoiminta", kaikessa yksinkertaisuudessaan.


"On mustikanpoiminta mukavaa toimintaa..."

Muumihuumorivideoitakin on tullut katseltua hiljattain, ja kun muumit ja mustikanpoiminta(biisi) pyörivät mielessä, alkoi tulla pientä ideaa ja tulinpa sitten editoineeksi pienen musiikkivideon tapaisen. Videon taiteellisesta onnistumisesta ei varmuutta, halusin vain yksinkertaisen ehkä hivenen tunnelmoivan videon biisille tehdä käyttäen Muumilaakson tarinoiden visuaalista materiaalia (aika vähän oli kyllä sitä varsinaisesti mustikanpoimintaa koskevaa matskua, muumit keräävät ehkä enemmän sieniä ;>).



...ja sain nyt myös tekosyyn luoda sen toisen tubetilin, jota edellisessä jaarituksessa vielä mietin.

Ensimmäistä tekijänoikeusrikkomusmerkintää odotellessa jo heti kättelyssä. (Ja jos/kun tämä kyseinen video poistetaan, se menee sitten seuraavaan videotunkioon joskus.)

Ja tosiaan ja ihan oikeasti on ollut mustikkasesonki parhaimmillaan. :>

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Ani-tädin youtube-historia (osittain vajaa versio*[?])

* Päädyin muokkaamaan tekstiä reilusti alkuperäisestä luonnoksesta. :D Se sisälsi karkeampaa materiaalia, ja oli alunperin tarkoitus saada ulos huhtikuun 1. päivänä niin että ihmiset olisivat voineet miettiä jaarituksen sisältöä ja vakavuutta aprillipäivän hengessä niin halutessaan. Ei kuitenkaan "ihan" ehtinyt, ja nyt päädyin siistimään sen suht tylsän asialliseksi. :D (Ja minä muuten aina asetin ja väänsin YouTuben englanninkieliseksi senkin jälkeen kun siitä saatiin suomenkielinen versio; tottunut liian hyvin enkkuun. Siksi tässä jaarituksessa mainitut tubetermit, -toiminnot  ja muut -ilmaukset lienevät enimmäkseen englanninkielisiä tai itse suomennettuja.)
Kuva ei varsinaisesti liity tekstin sisältöön tai mihinkään taas tällä kertaa,
paitsi että se taisi olla minulla lyhyen aikaa YouTube-avatarina viime vuonna.
Lievästi ajankohtaisen puolelle menee taas välillä, sillä tässäpä kävi niin, että menetin taannoin YouTube-tilini. Se on vähän surullista, koska sillä oli ihan mukavasti ikää ollakseen joku omakohtainen nettijuttu, ja olin ajatellut (osin puolivitsinä), että sitten jos/kun tulisi pyöreä vuosikymmen täyteen (tämä olisi tapahtunut ensi vuonna), kirjoittaisin aiheesta blogiin. Mutta tämänhetkisissä olosuhteissa sen voi tehdä jossain muodossa yhtä hyvin jo nyt.

"R.I.P. anifriend (YouTube) 24.11.2006 - 25.2.2015" !
... niin sanoakseni, tai jotain. :P ... ;D

En muistanut päiväntarkkaa ajankohtaa tubeen liittymiselleni, ja vaikka olisin varmaan löytänytkin sen henkilökohtaisia arkistojani kaivelemalla, niin säästyin siltä vaivalta, kun huvikseni koitin katsoa, olisiko mukava vanha kunnon Web Archive arkistoinut tubekanavaani jossain kohtaa. Ja kyllähän yksi arkistointi vuodelta 2008 löytyi ja samalla sain tarkan päivämääränkin viralliselle tubetuksen aloittamiselle. :-)

Mistäs kaikki siis alkoi?

Oma YouTube-historiani alkaa loppuvuodesta 2006. Väitän, että tuona aikana YouTube, ja ainakin omassa arkikielessäni "tube", alkoi pikkuhiljaa olla nousuvaiheessa Suomessakin; ihmiset alkoivat kunnolla ja tosissaan ladata videoita sivustolle ja katsoa niitä ja levittää niiden linkkejä. Yksi ensimmäisimpiä ja suurimpia (ja kyseenalaisempiakin) täkäläisiä "tube-menestyksiä" on se surullisenkuuluisa videokaapattu pätkä Olli Hokkasen epäonnistuneesta kokiksenjuonnista MTV3:n Ennätystehdas-ohjelmassa, ja tottahan toki se linkattiin minullekin. Tuo kyseinen video on ladattu YouTubeen 20. marraskuuta 2006, ja väitän, että oma pysyvä "tubettamiseni" alkoi vähitellen juuri tuon kyseisen tapauksen jälkeen. Varmaan olin katsonut joitain yksittäisiä "tubevideoita" tuota ennen ja ehkä vähän jälkeenkin; en muista muuta kuin epämääräisesti, että tubetili tuli luotua nimenomaan joskus tuon hokkasvideon julkaisun jälkeen, niin paljon kuin "huvittaakin" tai "hävettääkin" sanoa, että Kola-Ollilla on ollut enemmän tai vähemmän merkittävä osuus oman tubetuksen käynnistämisessä. :DP Mutta se siitä.

En myöskään muista, mikä oli se lopullinen kimmoke tubeen liittymiselle; laukaisiko sen jokin tietty video vai toiminto; videoiden arvostelu/tykkääminen ja kommentointihan on ollut aina sallittua vain tilin luoneille katselijoille. (Ja muinoinhan videoiden "hyvyys" ilmaistiin ja mitattiin tähtinä asteikolla 1-5, nythän se on jo kauankin ollut like-dislike-peukutus.)

Tuben ja sen tarjoamat mahdollisuudet kunnolla huomattuani aloin kaivella sieltä kaikkea mahdollista mitä päähän pälkähti, ja sitä olen tehnyt koko ajan tonkimistarpeeni mukaan. YouTubessa kun on videomuodossa melkein mitä vain (niin hyvässä kuin pahassa, koska kuka tahansahan voi tuottaa sinne sisältöä). Ja vuosien varrella olen nähnyt siellä vaikka mitä, enimmäkseen sellaista mitä olen halunnutkin nähdä, ja mistä olen pitänyt ja pidän edelleen. Niin ihmisten täysoriginaaleja tuotoksia kuin muokattuja videoita, fanituotoksia ja parodioitakin, niin pätkiä tv-ohjelmista kuin animaatioista aina musiikkivideoihin ja vanhoihin mainoksiin ja nykypäivän todellisiin uutuuksiinkin. Faktuaalisesti; aikana ennen YouTubea oli toisinaan pienen (ja joskus suuremmankin) vaivan takana löytää videopätkiä netistä - sen sijaan jos nyt haluaa nopeasti vilkaista vaikka jonkun animesarjan alkukuvat niin sen kuin hakee, kyllä monesti onnistuu ja tärppää, ja yleensä "joku ne kuitenkin on ladannut tubeen katsottavaksi".

 "...I possibly won't upload much videos myself, I'm mainly here to watch them. However, if I have something that isn't up already, I could upload it..."
(pätkä vanhan käyttäjäsivuni infoboxin tekstistä vuodelta 2008 ;D)

Vuosikausia olin tavallinen tubessa jumittava "pelkkä" katsoja, mutta muistan että jo varhaisista ajoista lähtien toiveissani oli, että itsekin voisi joskus ladata ja jakaa videoita - "koska niin moni muukin tekee sitä...", tai jotain. Jotain vanhoja pätkiä kotinauhoitettujen VHS-kasettien ajalta, lähinnä tv:ssä esitettyjä animaatioita. Halusin levittää niiden ilosanomaa, nostalgiaa, ylipäätään olemassaoloa ja tietoisuutta. (Kyseessä kun on toisinaan sellaisia teoksia, joita ihmiset eivät välttämättä muista tai joiden olemassaolosta eivät edes tiedä! Maailma on nykyään niin pirstaloitunut, että kaikki eivät todellakaan tiedä kaikkea. Minäkään en tiedä.)

Kesti vuoden 2010 lopulle, että vihdoin pääsin tätä "haavetta" jossain muodossa toteuttamaan. Laillista puuhaahan se ei välttämättä ole, ja niin kauan kuin nyt satuin videopätkiä latailemaan, niistä napsahteli kolmannen osapuolen sisältöosumamerkintöjä ja joskus myös varsinaisia tekijänoikeusrikkomusmerkintöjä aina silloin tällöin, jotain oli joskus parempi poistaa oma-aloitteisestikin ellei sitä tuben omasta puolesta oltu vielä tehty.

Omaan tubettamiseeni kehittyikin ajan myötä säännölliseksi tavaksi tekijänoikeusmerkintöjen tarkistaminen, ja varsinkin pari viime vuotta tubettaminen on ollut melkoista taiturointia tilin ylläpitämisen ja säilyttämisen osalta, koko ajan kasvavalla tietoisuudella siitä mahdollisuudesta, että joskus se viimeinen niitti voi silti tulla ja tili voidaan jäädyttää lopullisesti, vaikka kuinka "tunnollisesti" yrittäisi toimia asioissa. Menneenä talvena kävi sitten niin kuin lopulta saattoi odottaakin: kerralla useampi rikkomusmerkintä jo aikaisemmin saatujen lisäksi johti väistämättömään loppuun.

Ihan hauskaa oli niin kauan kuin sitä kesti. :D

Nyt nelisen kuukautta myöhemmin asiaan on saanut laajemman perspektiivin, koska eihän se tilin menetys tietenkään mitään välitöntä herkkua ennakoivasta tietoisuudesta huolimatta ollut. Ja näinhän siihen oikeastaan kannattaisi suhtautuakin:
<anifriend> juuh että ei tullut 10 v tubetusta täyteen sitten. XD
<hrst> NO NIIN Onneksi olkoon tuosta virtsanpylväästä elämässä! Kai tuo on jokaisen TUBETTAJAN koettava.
Omien videoiden katselukerta- ja tilaajamäärien menetys ei niinkään harmita juuri yhtään, enkä juurikaan ole ollut YouTubessa "sosiaalisesti aktiivinen" niin että minulla siellä varsinaisia "kavereita" tai muita kontakteja olisi, niin "sosiaalinen media" kuin YouTube onkin (olen aina pitänyt sitä muutenkin enemmän televisioon rinnastettavana viihdemuotona kuin sosiaalisen kanssakäymisen alustana - vaikka eiväthän nämä sinänsä ole ristiriidassa keskenään ja sulje toisiansa pois, mutta you know ;D).

(Sivukommentti: kuinka sosiaaliseksi toiminnaksi pelkkä videoiden lataaminen voidaan itsessään määrittää? En varsinaisesti pyrkinyt itse viestimään lataamillani videoilla mitään sen kummempaa kuin että "hei, tällaistakin on olemassa silmien edessä". Mutta se siitä pohdinnasta; pysytään aiheessa.)

Paljon enemmän tilin menetyksessä sen sijaan harmittaa omien henkilökohtaisten favoritesien ja watch later-listan menetys; oli tullut koostettua useiden satojen suosikkien lista ja oli myös aika monta videota, jotka oli tarkoitus katsoa myöhemmin joskus kun ehtisi (tubessa on niin paljon videoita ettei ehdi kaikkea katsomaan aina heti :P). Lisäksi vähän harmittaa sekin, että olen päässyt putoamaan kärryiltä niistä videokanavista, joita seurailin (niitäkin oli aika monta enkä muistaisi niitä kaikkia mitenkään).

Nythän on toki maailman helpointa jälkiviisastella ja jossitella tyyliin; "aijai jos olisin ollut yhtään kaukokatseinen ja järkevä ja viitseliäs, olisin jo aikaa sitten pitänyt kahta eri tiliä; toisen suosikkeja, ja toisen omia videolatauksia varten". Mutta enpä ollut, tai laiskuuttani saanut aikaan, joten oma vika kaikki, tyhmä mikä tyhmä. ;D Menetetyn tubetilin perään itkeminen on ihan turhaa, kun on ollut koko ajan täysin tietoinen siitä, että se voi lähteä koska tahansa ja minä hetkenä hyvänsä ja melkeinpä mistä tahansa syystä. 

Muutama omakohtaisesti mieluinen muisto tubetuksen ajalta

Kun asiaa tarkastelee, niin mitään oikeasti merkittäviä muistoja tubettamisen osalta minulle ei ole kertynyt kovinkaan paljoa, kun ei lasketa erinäisiä yksittäisiä videoita (ja niiden katseluista syntyneitä fiiliksiä ja oivalluksia) itsessään, eikä myöskään joitakin omiin videoihin saatuja kommentteja (joista jotkut olivat kyllä aika nasevia oivalluksia tai muuten helmiä). Tubessa ei ole syntynyt merkittäviä kontakteja (kun ei ole ollut pyrkimyksenäkään hankkia niitä), enkä ole muutenkaan varsinaisesti saavuttanut tubettamisella mitään henkilökohtaisella tasolla, paitsi ehkä mahdollisesti näön huonontumista liiasta ruudun tuijottelusta, heh. Toisaalta eipä minulla ole ollut mitään tavoitteitakaan sen enempää ollut, muuta kuin katsoa videoita, tykätä niistä, satunnaisesti kommentoida niihin, koostaa suosikkilistaa ja vasta myöhemmin alkaa ladata ja jakaa visuaalista materiaalia itse, ja nekään videot eivät ole olleet mitään originaalijuttuja vaan lähinnä VHS-aikakauden taltiointeja. Onhan kyllä muutamia videoita tullut itse enemmän tai vähemmän luovasti editoituakin vapaa-ajan ja ideoiden puitteissa.

Ehkä ainoaksi jollain tavalla "merkittäväksi" jutuksi oman tubettamisen osalta voidaan laskea se, että vuonna 2012 Dibitassujen tuottaja kommentoi editoimaani Dibitassu-fanimusiikkivideoon. Kommentti itsessään oli valtava ilonaihe, ja vielä kun tuolloin sai ja pystyi vastaamaan ja ilmaisemaan sanoin oman fanituksen sarjalle ja tuen tulevaisuuden projekteille henkilökohtaisesti (vaikka toiminkin nimimerkillä, mutta silti), niin...!


...niin.

Kuten ylempänä mainittu, suosikkilistan katoaminen on se asia mikä kaikkein eniten tubetilin menetyksessä "raastaa". Niin monta sataa hyvää videota listalle oli koostettuna, enkä mitenkään voi muistaa kaikkia, joita siinä oli. Oli siellä kyllä varmaan jotain ei-niin-hyvääkin. Ehkä. Mutta jotenkin sen kaikkein ensimmäisimmän favorite-videoni muistan kyllä ja tulen luultavasti muistamaan ikuisesti. :´D Ja miten hyvin se itse asiassa tavallaan kuvaa koko tätä nettitouhua ja kulttuuria! ... tai ainakin mitä joskus viime vuosikymmenellä oli. ;P


Olipa kerran Elämä-piirretystä muokattu video. Tosin mahtaakohan kukaan vuonna 2015 enää edes puhua mistään urleista? :-DD ... :-) Lataaja: vAlatalo

Ja toinen, ehkä jonkinasteisena tuben "lieveilmiönä" syntyneen YTP- eli YouTube Poop-pilavideokulttuurin tuotoksia. Muistelisin, että tämä olisi ensimmäisimpiä näkemiäni varsinaisia YTP-videoita, ainakin se on niiden joukossa ellei peräti ensimmäinen, en voi muistaa:

 
Alunperin suomalainen Nuthacker-nimimerkin YTPMV (=YouTube Poop Music Video) vuodelta 2007. Reuploadannut, eli uudelleenladannut: spartaremix asnickolas

YTP:llä on toki oma kotoinen vastine täällä Suomessa, useimmiten siitä käytetään nimeä sinätuubapaska, jos ihmiset nyt välittävät mistään tunnistesanoista. Kaipa siihen lienee useampi tubessa vieraillut niin sanotusti kompastunut, itse olen kyseisestä kulttuurista viehättynyt ja seuraillut sitä melkein yhtä kauan kuin olen tubessa (taikka "tuubassa"? ;D) jumittanut. X)P

Tube on tahattomasti tosiaan ollut myös mitä mainioin julkaisualusta kaiken maailman parodia- ja pilailuvideoille. Suomalaisetkin keksivät sen, vaikka tokihan täällä on ollut kyseistä kulttuuria ja tehty yksinkertaisia pilavideoita muumeista ja salkkareista jo ennen YouTubeakin. :D Tube on vain antanut lisäboostia kyseiselle kulttuurille. (Ja minäkin olen aikoinaan saanut tekijänoikeusrikkomusmerkinnän editoidusta muumivideosta. ;> [Asia, jonka melkein voi katsoa ehkä jonkinmoiseksi {kyseenalaiseksi} meriitiksi suomalaisena tubettajana olemiselle? ;>])

(Sivukommentti: välillä julkisuudessakin puhutaan "tubettamisesta" ja "tubettajista", mutta mitä ne tarkalleen ottaen ovat? Tubettajaksi määritellään yleisesti ja melko löyhästi ihmiset, jotka "tuottavat sisältöä YouTubeen"; usein sanalla määritetään myös ihmisiä jotka tekevät eräänlaisia videopäiväkirjoja [eli siis kuvaavat elämäänsä ja monesti myös omaa naamaansa kameralla], eli puhutaan vlogaajista, mutta on se tubettaminen muutakin, kai. Itse enemmän katson videoita kuin lataan niitä [olipa videoiden sisältö mitä tahansa] tai kommentoin toisten videoihin, mutta olen omasta mielestäni ihan yhtä lailla "tubettaja". Kai "niitä", tai "meitä", on moneen junaan. ;-))

Vähän ennen ja vähän jälkeen virtuaalisen menetyksen

Viime vuosina mietin kyllä toisinaan välillä, pitäisikö tubesta omatoimisesti "luopua", kun sivusto kävi läpi ties minkälaisia muutoksia, joista harvaa pidin tarpeellisena ja hyödyllisenä. Merkittävin lienee loppuvuodesta 2013 tapahtunut muutos, jota itse olen kutsunut "Google+-pakotukseksi". Olkoonkin, etten tubessa mikään varsinaisesti sosiaalinen aktiivi ja kommentoija koskaan ollut, niin siitä huolimatta oma tubettamiseni "epäsosiaallistui" entisestään sen jälkeen, kun tubetilin liittämisestä Google+-palveluun tehtiin periaatteessa pakollista (aiemmin tämä liittäminen oli ollut vapaaehtoista); käyttäjiltä estettiin/vietiin kommentointimahdollisuus, elleivät nämä tavallaan "vieläkään" ole liittyneet Google+:aan. Googlehan nappasi YouTuben melko pian omistukseensa aikoinaan ja on ujutellut ja säätänyt kaikkea tässä, niin ehkä tavallaan se ei ole tullut mitenkään yllätyksenä. Oma kantani kuitenkin oli, etten tarvitse Google+:a yhtään mihinkään, joten jos minulta siihen liittymättömyyden takia estettiin tubekommentointi, niin olkoon sitten niin. :D (Ikäväähän se oli, ettei sen jälkeen enää voinut vastata toisten käyttäjien mukaviin kommentteihin ja asiallisiin kysymyksiin, toisaalta ehkä myös parempi, sillä tuon jälkeenhän ei vahingossakaan voinut vastakommentoida mitään satunnaisiin provokaatioihin vaan ne saattoi rauhassa sivuuttaa ja jättää omaan arvoonsa. [En minä jaksa internetissä muutenkaan inttää ja tapella, mutta näin sitä ei varmasti voinut tapahtua eikä muutenkaan tullut kirjoitettua höpsöjä turhanpäiväisiä kommentteja enää. ;-)])

Vuosikausia jotenkuten onnistuneesti ylläpidetyn tubetilin lopullinen jäädytys oli tietyllä tapaa jonkinlainen virtuaalisesti koettu menetys, vaikkei se elämää tietenkään kaatanut koska onneksi elämässä on muutakin sisältöä kuin tietokoneen ääressä ja erikseen tubessa jumittaminen. Nettielämän virtuaalisia tapahtumia kannattaa tuskin muutenkaan kauheasti verrata tosielämän oikeisiin tapahtumiin, mutta täytyy todeta ja myöntää, että hyvinkin merkittävä (ellei jopa valtava) osa internetin käytöstäni on edellisen vajaan kymmenen vuoden aikana ollut pitkälti nimenomaan YouTubessa kirjautuneena olemista (ja sikäli kuin blogiani luetaan, lienevät lukijat huomanneet miten tekstisisältöä täydentämässä on usein upotettu tubevideo). Siispä kuitenkin tube oli minulle jossain mielessä hyvinkin tärkeä, vaikken ehkä haluaisi myöntää sitä. Mutta sellaista se vain on, eikä täällä netissäkään ihan kaikki ole pysyvää ja ikuista. Ja ajan kanssa tämäkin "virtuaalinen nettielämän tragedia" on ollut helpompaa kääntää myönteissävyiseksi; uuden tilin voi luoda, suosikkilistan keräämisen voi aloittaa alusta, videoita voi alkaa ladata uudestaan halutessaan. Omien videoiden katoaminen YouTuben "pilvipalvelusta" ei haittaa itseäni laisinkaan - sen sijaan vähän käy sääliksi niitä tahoja jotka mahdollisesti olivat linkittäneet/upottaneet videoitani omissa jutuissaan pitkin ja poikin internettiä.

Höpsöön kiintymykseen (ja jonkinasteiseen riippuvuuteenkin) nähden on vähän hämmentävää, miten nopeasti tuli kuitenkin vieroituttua tubesta lopulta; sopeuduttua siihen, ettei yhtäkkiä enää voikaan selata favoriteseja, tai omiin videoihin postattuja kommentteja tai videoiden statistiikkaa, tai silmäillä tilattujen kanavien uusia videoita. Vasta nyt hiljalleen muutamien kuukausien kuluttua on vähitellen noussut se fiilis että "voisi ehkä hissuksiin palata tubeen jumittamaan", eikä sekään ole ollut niin kovin voimakas fiilis, vaan lähinnä satunnainen vapaa-ajan tapon tarpeeseen liittyvä hetkellinen tylsyyden tunne.

Ja tietenkin minulla on ollut myös ristiriitaisia fiiliksiä ja yleistä arpomista tubeen palaamiseen liittyvien ajatusten osalta. Nykyään kun Google+ on pakollinen kaikille uusille käyttäjille, ajatus palaamisesta ei suoranaisesti houkuttanut ensi alkuun. Sen lisäksi tube on vaikuttanut suorastaan rikkinäiseltä välillä, ihan ilman kirjautumistakin. (Esimerkiksi videosoittolistojen autoplay-toimintoa ei saa pois päältä ja videoihin generoituu automaattisia tekstityksiä aivan päin honkia [ja puheentunnistustoiminto johon tekstitysten generointi perustuu on noin niinkun muuten ollut aika surkealla tasolla aina]. Lisäksi YouTuben integrointi osaksi Google+:aa hämmentää, kun tuben käyttö kuitenkin sujuu hyvin paljolti ilman sitä googleplussaakin.) Siksi mietin ja puntaroin että kannattaako sinne tubeen edes palata.

Mutta kyllä kai. Ehkä kiintymykseni sivustoon on turhan vahva, tai kyseessä on hömelö riippuvuus, joka joka tapauksessa voittaa. :P


Käytän tämän vanhan kanavan jäädyttämisestä syntyneen "uuden tilaisuuden" hyväkseni siten, että uudelleen alusta aloittaessani splittaan homman lähtökohtaisesti kahdelle kanavalle. Loin uuden tilin ja YouTube-kanavan jo 1.4.2015 mutta virallisesti julkistan sen täällä blogissa vasta nyt. Vähän epäomaperäisesti ja tylsästi nimesin tämän kanavan yksinkertaisesti anifriend 2.0:ksi, vaikka käytännössä se olisi voinut olla jotain muutakin, en tiedä kuinka paljon muut käyttäjät tai anonyymit satunnaisvierailijat laittoivat nimeä merkille. Sillä kuitenkin mennään.

Jälleen yksi huono puoli nykyisessä YouTubessa; käyttäjätunnusten osoitteet eivät ole enää sellaisenaan tyyliin /user/nimimerkki, vaan kaikkien uudempien kanavien urlit ovat pelkkää satunnaisgeneroitunutta kirjain-numero-sekamelskaa, katsokaa nyt tätäkin rumuutta:

youtube.com/channel/UCKaVzhRqie6wVvhoN5Ub0fw
 !!! Kyllä youtube.com/user/anifriend oli vaan niin kaunis verrattuna tuohon. :<

Mutta se siitä suremisesta. Joka tapauksessa uutta kanavaa luotuna ja avatarinkin pidän samana jota suuremman osan ajasta viime vuosina edellisellä kanavalla käytin, Ihmemaa Oz-sarjan Pelätti. Hahmo saa promota itseään (ja sarjaansa) tubekanavallani jatkossakin.
 
Tubeen aiemmin lataamistani videoista 98% on tallella toistaiseksi ehjillä kovalevyillä (enkä myöskään ole tuhonnut alkuperäisiä VHS-kasettinauhojen raakamateriaaleja, eikä aikomuksenakaan ole hankkiutua eroon niistä), vain pari harvaa itse videokameroitua ja tubessakin ollutta klippiä ei sen sijaan ei taida olla, mutta eivätpä ne kanavani suosituimpia videoita muutenkaan olleet. :-)

Periaatteessa voisin siis ladata YouTubeen uudelleen ja takaisin lähes kaikki videot, jotka eivät aiheuttaneet mitään "ongelmia". (Sellainenkin hyvä puoli tässä kanavan menetyksessä kyllä on, että nyt voisi pakata videopätkät paremmin, kaikki kun eivät olleet kovinkaan hyviä laadultaan. Mitään HD-laatua on kuitenkin turha odottaa, sitäpaitsi tuntuu jotenkin perverssiltä ajatukselta yrittää vääntää joku 1980-luvun aikainen vähän suttuinen videonauhoite HD:ksi... XD Ideana kun on muutenkin ollut vain näyttää, mitä on, ja niin siihen riittää yleensä vain se, että kuvasta saa edes jotenkuten selvän... ;-))

Toiselle, vielä mielessä kypsyvälle ja nimeämättömälle kanavalle ajattelin tulevaisuudessa koostaa uuden favorites-listan siinä toivossa että kanava säilyy pitempään, ja sille myös lataan satunnaisempia sekalaisempia itse editoituja videoita, joita edellisellä kanavallakin oli muutamia. Videoilla ja videoeditorilla leikkiminenhän on tunnetusti hauskaa puuhaa (tämänkin tädin mielestä), mutta epäilen vahvasti sitä että kukaan tubekävijä oli kanavallani käynyt tai tilannut sitä esim. Shaoranin muumimainen hiihto- tai Alfredilla on hieno piano-tyylisten videoiden takia. Sekalaisuus ja randomius vapauttavat laittamaan kanavan nimeksi ja avatariksi mitä tahansa, mitä vain keksin. (Muun muassa tunnen vähäistä kiusausta ja intoa nimetä tilini esim. jonkin fiktiohahmon mukaan, siihen liittyy ilmiö, jonka olen huomannut tubevideoiden kommenttipalstoilla yhä enenevissä määrin viime aikoina. Miten paljon tubessa onkaan videoita kommentoivia animehahmoja esimerkiksi! ;D Kommentoivat fiktiohahmot ovat toisinaan puolihauskojakin, eikä siinä taideta kauheasti syyllistyä identiteettivarkauksiin(?). Mitäs tällainen toiminta on mahdollistettu niin että ihmiset voivat esiintyä joko omalla nimellään tai sitten jollain muulla... ehkä jossain mielessä väärinkäyttää sitä annettua systeemiä. ;-) [Yksi hupaisimpia tällaisia näkemiäni tubekeskusteluita oli Muumit Rivieralla-elokuvan trailerivideon kommenttipalstalla, missä parikin Higurashi no naku koro ni-hahmoa taisi keskustella purjon kera, tai jotakin sellaista muistelen. :´D])

Ehkä en saanut pidettyä alkuperäistä anifriend-tiliäni kymmentä vuotta, mutta tubettaminen silti tullee jatkumaan yli sen kuitenkin - "valitettavasti"?

Ja mitä tulee niihin videoihin, jotka tubesta jouduin poistamaan ja joita en aio uudelle kanavalle palauttaa... olen ajatellut luoda Dailymotioniin eräänlaisen roskiksen taikka kaatopaikan taikka tunkion niitä varten jossain vaiheessa myös. (Agapion dubbaamat pikkuponipiirretyt laitoin jo sinne viime vuonna "pakon edessä" ja ihan siedettävästi on toiminut, miksenpä sitten laittaisi sinne muutakin. Luotan siihen, että ihmiset joita kiinnostaa, löytävät kyllä ennen pitkää. :P)

Pieni yleisasiaextra

Euroviisutkin olivat ja menivät tässä välissä, mutta en viitsinyt vaivautua kirjoittamaan niistä mitään tänä vuonna, oli muutenkin melko mälsät viisut omasta ja lähipiirin mielestä.

Tämäkään kuva ei liity mihinkään, laitan sen silti.

Hyvää kesän jatkoa kaikille blogia lukeville!